Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Sotilaspoika

Sotilaspojat olivat sodan aikana arvokas apu kenttäarmeijalle,  joka asui korsuissa vuosikausia eri rintamilla. Sotilaspojiksi liittyneiden työ oli arkista: mottikirveet, lapiot ja sen sellaiset eri väriset tunnusmerkit löytyvät tänä päivänä henkilökohtaisten kunniamerkkien korulippaista. Käydessäni kutsuttuna, sittemmin RUK:n johtajaksi ylenneen ev. Hutkan vieraana RUK:n asevelvollisuuksia käsittelevässä toimistosssa, siellä ohimennen arvioitiin myös sotilaspoikien sodanaikaisia tehtäväviä. Mikä oli henkilökohtaisesti vaikein tehtävä, minkä jouduin sotilaspoikana tekemään. Mainitsin Kannaksen suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944, jolloin kaikki lomalaiset kutsuttiin äkkiä takaisin rintamille. Otin silloin henkilökohteiselle vastuulleni paluukäskyjen jakamisen Karhulassa kaikkein punaisimmalle asuinalueelle. Tunnepitoisimmat haukut sain silloin osakseni, kun käskykirjeen ottivat vastaan rintamiesten puoliso. Usein itkevä lapsi sylissä. Se oli kaikkein vaikeinta. Pidän, kunnioituksestan

Presidentti Mauno Koivisto on menehtynyt

Kunnioitukseni entistä presidenttiämme on niin korkeata luokkaa, että otsikko on nyt pitkä. Mauno Koivisto on siis menehtynyt. Assi-tytär teki siitä virallisen ilmoituksen. Ensimmäisen kerran hän vieraili Suomen Pankin pääjohtajana karhulalaisessa, 24 vientimaan - silloin nuorten ihmisten - konepaja Rateko Oy:ssa. Saman tehtaan ylläpitämä lentopallojoukkue oli silloin juuri voittanut Karhulaan ensimmäisen Suomen mestaruuden. Mauno Koiviston johtama  joukkue, Sikaariporras, tavattiin toisen kerran Helsingissä, Urheilutalossa. Silloin hän oli jo korkeasti kunnioitettu tasavallan presidentti, henkivartijoineen. Urheilutovereitaan Mauno sinutteli niin kuin urheilijoiden joukossa on tapana. Hän itse oli ikäisekseen erinomainen pelimies. Suurilla käsillään hän kauhoi pisteitä, niin maan johdossa, kuin pelissäkin. Poikkeuksellisen suurta arvoa tuntien toivotan Hänelle rauhaisaa matkaa.