Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Sotatarinoita

Miten nykynuorisomme näkee maamme sota-ajan? Otsikko oli jo siinä määrin provokatiivinen, että se suorastaan kehoitti ja houkutteli yo-kirjoituksissa valitsemaan aiheen. Iiris Vartiainen on varmasti ansainnut palkkionsa. Mutta hänen kirjoituksensa herätti ajatuksia, sillä kaikkiin kysymyksiin hänkään ei vastannut. Eikä sellainen tarkkuus liene ollutkaan aiheitten laatijan tarkoitus. Iiris Vartiainen lähtee alkuun siitä, että sotamenestyksiä pidetään ikäänkuin itseisarvoina ja "Talvisodan henkeä" pidetään yhä elossa. Sitä voidaan sitten yhdistellä ihan mihin tahansa.Taustastaan  hän vaikeni. Ajatuksia kirjoitus todellakin herätti, itse tuon pelkoa ja kauhua herättäneen ajan kokeneena. Ensin 10-vuotiaana sotapakolaisena lähellä armeijamme päämajakaupunkia Mikkeliä viholliskoneitten pommitusreittejä seuraten ja desantteja peläten. Sittemmin Kouvolan rautatieristeyksen pommituksessa äitini ja sisareni kanssa metsään paeten ja pyörtyen. Sinä helmikuisena päivänä kaksitasohävittä

Nähty

Kuvitella osaamme, mutta tarpeeksiko? National Geographic no 2. vetää esiin, mitä puhelimemme, kameramme ja yleiset satelliitit luovuttavat tietoja meistä joka hetki. Ajatellaanpa, että jollakin alueella esiintyy todella paljon astmaa.Tulvaveden liikkeet ja pienhiukkaset ilmoittavat silloin ilmansaasteista. Voit silloin alkaa tarkastella vaikka paikkoja, missä kuorma-autot seisovat paljon joutokäynnillä. Mihin suuntaan saasteet pääsevät? Voisimmeko valmistaa lisää viherkattoja, ohjata veden virtausta tai muuttaa sen ajoreittiä? Tekninen valvont laajenee. Kaupunkien toimintaa, jopa sinua pideään silmällä. Kaikki  olemme tarkkailun alla. Turvallisuushakuisuus on taikasana, sen avulla voidaan tehdä vaikka mitä! Kaupunkiarkkitehti, hollantilainen innovaattori on innostunut kehittämään mm. maaleja, jotka vaihtavat lämpötilan mukaan värejä. Miksi tyydytään kehittämään vain ajoneuvojen saasteita, hän kysyy? Miksei tarkkailla suoraan lämpötiloja, jotka vaihtavat maalien värejä. Tulevat sähkö

Taivastelua

Vuonna 2017 alettiin rakentaa 43 000 asuntoa. Kaistapäisiä ennätysvuosia ei silti kyetty lähestymään. Vuosina 1973 ja 1974 myllyt pyörittivät betonia elementtilaitoksissa vielä enemmän, 73 000 asuntoa valmistui. Presidentti Kekkosen ajan Suomi urbanisoitui. Kerrostaloja kohosi keskustoihin ja niiden lähialueille. Sinkkujen yhä lisääntyessä asunnot pienenivät, 40 neliötä riitti. Senioriasunnoissa kulki samaan suuntaan. Myös sijoittajat suosivat siihen aikaan pieniä asuntoja. Niitä oli helppoa vuokrata. Se oli kehityksen suunta. Avioerot lisääntyivät ja kehitys synnytti jättirakennuksia. Asunnot, kauppakeskukset ja toimistotilat yhtyivät kokonaisuuksiksi. Syke kiihtyi. Kahvilat ja kaupat yleistyivät. City-asuminen tuli muotiin. Se helpotti arkea sanottiin. Ekologisuus käsitteenä korostui. Puolueena alkoi Vihreiden eteenpäinmeno  . Hiilikaivoksia haluttiin sulkea, atomivoimalaitokset kirottiin, koulutusta hoettiin. Lopputuloksesta ei niin väliä. Tietysti mielipide-ero sai aikaan taiste

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana. Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osaa nykyist

Pääsiäinen

Pääsäisenä meillä lastenkin oli syötävä lammasta. Munia värjättiin ja kaikkea piti ainakin maistaa. Silloin, vielä ortodoksisessa perheessä, pääsiäinen tuntui juhla-ajalta. Paastoa ei sen enemmin kunnioitettu, suomalaisia kun oltiin, mutta monenlaista ruokaa oli tarjolla. Lihavuus oli kyllä tunnettu, se kuului vain hyvinvoiville perheille. Sellaisia me emme suinkaan olleet. Palkat tuntuivat pieniltä ja niin ne olivatkin. Naapureilta saatiin lainaksi, jos omat varat eivät ruokalaskuihin riittäneet.          Muistini lokeroissa ei ole, kun molemmat, Pietarissa koulunsa käyneet vanhempani ottivat suomalaisen sukunimen. Sisareni Veera, kaksi ja puoli vuotta minua vanhempi, jo edesmennyt,  koulunsa paremmin suorittanut, olisi varmaan ollut muistavampi. Isäni sukuhaara piti joka tapauksessa Rantamo-nimeämme kauniimpana kuin äitini perheen Kaskea. Siihen aikaan ei lapsilta juuri kysytty tällaisia, suuria asioita. Lelut, leikkiminen ja sään mukaan pukeutuminen olivat korkeintaan niitä lapsil