Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Vuokraus voi olla hyväkin vaihtoehto

Talouskäsitteisiin liittyy tänään yhä useammin alkuperäisesti amerikkalais-englanninkielinen sana leasing - vuokrausluotto. Jotain lainataan, mutta lainauksesta halutaan sitova sopimus. Suomalaisessa merkityksessä sana sisälsi sitoumuksen jonkin koneen tai laitteen käytöstä kausivuokraa vastaan. Vuokrauksen kohdetta ei siis asiakkaan tarvitse omistaa, eikä  kiinnittää siihen pääomaa. Tällä saadaan aikaan säästöä ja jopa tarkkuutta oman talouden arviointiin. Markkinaehtoisessa maailmassa se synnytti joukon erikoisyrityksiä, jotka omalla aktiiviteetillaan keräsivät yhteen asiakkaden tarvepiikkejä, sijoittivat näihin pääomaansa ja saivat aikaan edullista käyttöä lyhytaikaisten tarvitsijoiden keskuudessa.  Alkuperäinen leasing käsitteenä (lend/lease US sotalainat) on tästä pitäen laajentunut moneen suuntaan. Hyvin yksinkertainen tapahtuma sai pian pankkien mielenkiinnon heräämään. Perustettiin vuokrausluottoyrityksiä. Koska ketjun viimeiset lenkit olivat ennen pitkää rahalaitoksia, s

Tästäkö Kotkalle pelastusrengas?

Jokseenkin varmaa on, että katkaistakseen oma kestovajeensa ja pitääkseen yllä edes jonkinlaista torjuntataistelua valtiokonttorin mustatakkisia vastaan, Kotkan täytyy pian myydä suuri määrä vuosisadan mittaan säästettyä omaisuutta. Siihen eivät silloin riitä rappeutuneet kaupungin kiinteistöt, tulot kuvitelluista ihmismääristä Meripäivillä, Tall Ship Racessa, Vellamossa, tai luotettavuutensa menettänyt jatkuva lupaus omatoimisesta tasapainottamisesta. Satamaa ei ensinnä myydä. Ainoa kotkalainen omaisuus, jolla on tuottoarvoa ja joka heti myytäväksi kelpaa, ovat ne sähköosakkeet, joita Kotkalla jäljellä on, ja ainakin jos Kymenlaakson Sähköosakeyhtiö niitä johonkin hintaan haluaa. Niistä osakkeista osittainenkin luopuminen, kenties - saisi aikaan kaupungillemme vielä puoli-itsenäistä päätäntävaltaa. Mutta pystyykö osakkeiden myyntiin liittyvä kieltopykälä estämään muitakin osakaskuntia hankkimasta niitä itselleen? Onko yleensä mahdollista myydä niitä? Salliiko laki valtioneuvosto

Kaukaa näkee lähelle tarkemmin

Koulunkäyntini ja varusmieskoulutukseni jälkeen menin työhön vuonna 1951 raunio-Saksaan. Vanhemmat yksinkertaisesti halusivat, omiin kokemuksiinsa ja jälkeläistensä senhetkiseen ikään vedoten, molemmat lapsensa kielitaitoa syventämään ulkomaille. Sisareni lähti sodanjälkeiseen Englantiin 1947, minä perhetuntemuksen perusteella Saksaan. Molemmat noin vuodeksi. Heidän kansainvälisessä Pietarissa saamansa käsityksen mukaan tulevissa töissään pärjäsivät parhaiten ne, jotka hallitsivat kouluissa saadun hyvän kieliopin lisäksi joustavan ja rikkaan puhekielen. Vanhempani olivat perisuomalaisia, Laatokan rannalta, samanlaisia niiden 25 000 muun suomalaisen joukossa, jotka olivat lähteneet hakemaan parempaa elintasoa ja ammattia kuin silloin tarjolla oli Suomessa. Samalla heistå oli tullut miljoonakaupunki Pietarin kasvatteja ja sen suurkaupunkimaisen ajattelumaailman jäseniä. Molempia sukuja oli onnistanut. Äitini oli pääsyt kaupallisen koulutuksensa jälkeen, siihen aikaan naiselle harvin

Matematiikkaa vai joukko-oppia

Olkoon Kotka vaikka kuinka romahduksen partaalla, Merikeskuksen kävijämääristä on pakko vielä kertaalleen puhua. Kun selaa valtakunnallisen Museoviraston virallisia tilastoja ja samalla vertailee kotkalaisen Merikeskuksen lukuja muiden kaupunkien vastaaviin tai yleensä museoihin, saa hengenahdistuksen. Venettä on taas pakko keikuttaa. Varsinaista museoväkeä siinä yhteydessä isommin syyllistämättä. Laskelmat osoittavat - vastoin odotuksia - Vellamossa maksavien kävijämäärien laskua. Kun parhaana täkäläisenä museovuotena 2009 pääsymaksutulot olivat 204 934e, vuonna 2012 pääsymaksutulot olivat enää 79 362e (!) Keskiarvona 2008-2012 kertyi pääsymaksutuloja 132 049 euroa, kun niiden lukujen olisi pitänyt olla vähintään viisitoistakertainen! Tällaisesta kehityksestä nuppinerot saisivat jo komeita prosenttilukuja! Vertailu turkulaiseen, maan suurimpaan ja esineistöltään rikkaimpaan merimuseoon, Forum Marinumiin, vastaavat luvut osoittavat, että myös alan ykköslaitos, kaikkien museo

Merikeskuksen lopullinen hinta.

Merikeskus Wellamon oikeaa hintaa ei ole koskaan ilmoitettu, eikä ilmoiteta. Kaupunginjohto on päättänyt, että pitää sen omana tietonaan, jos tietää itsekään. Niin suuresta, valtavasta flopista on kyse. Jos kansalainen, kadun kulkija, veronmaksaja, maan hiljainen, yrittää saada itselleen käsitystä Merikeskukseen sitoutuneesta velkapääomasta, sitä tietoa ei helpolla löydy. Museoviraston viralliseen tiedottamiseen voi kyllä luottaa, mutta siitäkään ei kaikki aukea. Vaikeutena on silloin vain se, etteivät laskelmat sellaisenaan ole sovitettavissa yhteen. Ne nimittäin tarkastelevat kuluja ja tuloja eri näkökulmista. Kiitosta kuuluu kuitenkin Museoviraston tiedoille ja niiden perusteella veronmaksajat kyllä kykenevät jo tekemään tärkeitä johtopäätöksiä. Aikaisemmat laskelmani ja Museoviraston tekemät päätyvät aika lähelle toisiaan. Ymmärrämme siis toisiamme. Merikeskuksen lopullinen Kotkalle asettama taakka pystytään nyt lopullisesti, vaadittavalla tarkkuudella punnitsemaan. Kaiken

Kiviä kengässä

Ihmisjoukko joutuu hämmennyksiin, jos sillä ei enää syystä tai toisesta ole johtajaa. Jonkun on silloin kohottauduttava ja ilmoitettava, että nyt tämä joukko kuuluu komentooni, samalla antaen harkitsemansa liikkumissuunnan. Ne, jotka luottavat uuteen vastuunkantajaan, seuraavat uutta johtajaa. Muut jäävät edelleen paikalleen ja jatkuvaan hämmennykseen, yleensä odottaen antautumista. Kotkassa taloustilanne on hämmentävä. Kaupunginjohtajan talousarvio 2014 arvioitiin valtuuston kokouksessa kelvottomaksi ja pantiin uudelleen valmisteluun. Kyseessä oli aikamoinen häpeä koko kaupungin johdolle ja ennen kaikkea talousarvion valmistelukunnalle. Toki kaupungin talousarvioita on muutettu ennenkin, mutta näin suurta virhettä tuskin historia tuntee. Kiviä on siis kengässä. Kun talousarviota rakennetaan, sen aihioiksi useimmin eivät pääse summat, joita tarkasteltavana tilikautena ei tarvitse maksaa. Näitä ovat aika usein esimerkiksi poistot erilaisesta omaisuudesta. Käsitykseni mukaan mm.

Keskon pääjohtaja povaa vaikeita aikoja

Keskon pääjohtaja sopeutti suomalaisia ajatukseen, että perinteinen kauppa tulee lähivuosina vähentämääm koko maassa toimipaikoistaan kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Jos määrä todellisuudessa on tätä suuruusluokkaa, tuleeko ilmiö, jos se osoittautuu todeksi, muuttamaan yhteiskuntaa ja jos muuttaa, niin miten. Mistä tällainen tilanne voisi syntyä? Ensimmäiseksi syyksi osoitetaan verkkomarkkinoita, mikä merkitsee, että siirrymme oikein joukolla muun muassa ostamaan kaikkea mahdollista sähköisen verkon kautta. Silloin tarpeemme pitää myyntihenkilökuntaa vähenee. Verkkokauppa olisi suuren vallakumouksen ensimmäinen aiheuttaja. Kauppa kokee elintason alentuessa  muutakin vähentymistä. Jos kehitys tähän suuntaan menisi, mitä se saisi aikaan? Ensi alkuun se lisäisi tietenkin, kuten väitetään myyntiväen työttömyyttä. Osa tämänhetkisistä saisi vastaisuudessa mahdollisesti toimeentulonsa verkkokaupan markkinoijina, pakkaajina tai muussa toiminnassa verkkokaupan sisällä. Pieni osa työsk

Talousarvion tuskaa

Kotka on taistellut talousarvionsa kokoon todella raskaan taakan alla. Aikaansaannos, vertailua vuosien 2013 ja 2014 välillä, aiheuttaa kuitenkin joukon lisäkysymyksiä. Loppuratkaisut niin kuntaliitoksen pakkotilassa, kurjasti päättyneessä tuulimyllytoimessa ja vaikkappa Carean pysyvässä alijäämässä herättävät ajatuksia, joita ei lainkaan esiinny riveillä sanomalehdessä. Arviota Kotka-konsernin nykytilasta ja odotettavissa olevasta velkataakasta ei ole vielä julkisuudessa esitetty. Henkilökohtaisen käsitykseni mukaan kuntaliitoksessa puheet kahdesta eri kaupungista, Haminasta ja Kotkasta, ovat vailla todellisuutta. Silloin kun eteläisen Kymenlaakson viisi kuntaa aikanaan yhtyy, kaikkien yhdistyvien kuntien taseiden tulee muuttua kaikille yhteiseksi vastuuksi. Kuntien liitoksen aikaiset velat ja varat laitetaan kuin suureen kattilaan, ja siitä sopasta jokainen saa asukaskohtaisen osansa. Esimerkiksi Haminan ei siis käsitykseni mukaan kannata kiirehtiä mitään selvityksiä. Jos ja

Vastoin maan tapaa

Ajanjakso, jolloin toimin Kotkan Yrittäjät ry:n puheenjohtajana, sijoittuu kaupunginjohtaja Risto Parjanteen aikaan. Päätarkoituksena oli yhdistyksen toiminnassa se, että kaikki kotkalaiset merkittävät yrittäjäyhdistykset tulisivat keskusteluyhteyteen toistensa kanssa. Lopullinen tavoite oli, että yrittäjät voisivat puhaltaa yhteen hiileen ja siten saada kentällä aikaan voimakkaan positiivisen sysäyksen kaupungin elinkeinoelämälle. Merkittäviksi yrittäjäyhdistyksiksi Kotkassa luettiin Kotkan Kauppiasyhdistys ry ja Karhulan Liikkeenharjoittajat ry. Molemmat olivat jo ennestään kooltaan kunnioitettavan suuria. Kaupungissa vaikutti lisäksi joitakin pieniä kauppayhdistyksiä, Kotkan Yrittäjät ry alkoi kokea silloin huomiota herättävän voimakasta kasvua. Se oli 60 jäsenen yhteisöstä parissa vuodessa kasvanut yli 350 jäsenen mittaiseksi. Kotkassa elettiin silloin silloin voimaksasta yrittäjähengen aikaa. Ehdotukseni yrittäjäyhdistysten yhtymiseksi ei yllätyksekseni löytynyt vastakaik

Hyvä - Jorma Haapanen!

Vilpitön hyväksymisen kohahdus kävi kaupungissa, kun kansalaisille annettiin tietoa terveydenhoidon uusista suuntaviivoista. Vihdoinkin joku päättää! Suurempien päätösten mukaan on nyt tullut muun muassa palveluseteli, jota on kyllä jo aikaisemminkin tarjottu ratkaisuksi moneen ongelmaan. Nyt se kelpaa avaamaan solmuja ja tulee käytössä näyttämään oman voimansa tasa-arvon mittana. Kansalaiset kiittävät asioiden selkiinnyttämisestä. On helpompi niellä karvaskin lääke, kun tietää, että pitkä suunnittelu todentaa monessa ratkaisun  jo löytyneen. Oikaistavaa riittää. Ilonaihe on, ettei Kotkan terveysjohtajan enää tarvitse loppuvuodesta sovitella sanojaan, onko Kymenlaakson keskussairaalalla laskuttamattomia saatavia. Carean talousarvio lausunnon mukaan loppuvuodelle siis pitää. Kävikö todella niin? Edistyminen näkyy myös niissä   päätöksissä, joissa kerrotaan, missä eri laitoksissa erilaiset sairaudet vastaisuudessa hoidetaan. (KySa 06.10.13). Mutta terveysjohtaja Hiiri erosi yllättäe

Vain yksi rako aidassa?

Kuten kokoomuksen ratkaisijajaostoon kuuluva henkilö asian ilmaisi, olemme pakosta Kotkan kunnallisen omaisuuden myynnin edessä. Muuten emme selviä. Mistä? Ensimmäisenä kaupan kohteena tarjotaan silloin taas, nyt toki viimeisen kerran, sähköosakkeita, koska erilaisten kiinteistöjen ja muiden rahaksi vaihdettavien kuntaomaisuuksien kohdalla näyttää vaikeuksia löytyvän. Kokoomus ja demarit myyvät pakosta, kaupunginjohtajalla on toinen ilme. Veronmaksajan on ensiksi otettava huomioon ne tähänastiset osinkomiljoonat, jotka tänne on aina otettu tervetulleina vastaan. Kaupunginjohtajan esittämässä kaupassa niitä katoaisi koko tukku - ja se tapahtuisi uudestaan joka tuleva vuosi. Ainakin jokaisen valtuutetun on tajuttava osinkojen merkitys taloudellemme. Matematiikka kun on nimittäin maailman yleisin kieli, ei englanti, espanja, portugali tai mikään muu. Kun kaupunginjohto Kotkan kaupungin omaisuutta myy, aina on pystyttävä tai pyrittävä ainakin laskemaan, mitä pysyviä seurauksia het

Kaakko kuntoon kerralla

Olisimme kehityksen huippuja, mikäli meillä olisi oma yliopisto, oma satama, enemmän verotuloja, kykenevä johto. Näin huokaistaan monessa kunnassa. Puutteet ovat erilaisia, mutta niitä on paljon eri kunnissa. Matkailutulot ovat kaikkialla liian pieniä, korjausvelkaa kiinteistöissä, puuttuu moottoritierahanvirran lähteille, alueella ei ole sotilaskoulutusta tai -arkkitehtuuria. Kauniita puistoja liian vähän. Lakkautettavat koulut herättävät suuria tunteita. Työttömyys piinaa. Museotoimi kärsii liian pienistä kävijämääristä. Unohdetaan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Entä, jos joku ehdottaisi kovin odottamattomia askelmerkkejä ja lisäksi käsittämättömän ripeää toimintaa. Sellaista, jota ei vielä tähän kurjuuteen ole tarjottu. Ensimmäisenä askelena maakunnat Etelä-Karjala ja Kymenlaakso liimattaisiin pakolla yhteen. Sen jälkeen valtio leipoisi kaikki saman alueen kunnat yhdeksi kakkaraksi. Syntyisi todellinen suurkaupunki n. 253 000 asukasta. Tällä keinolla olisi t

Kotkan strateginen fokus. Mikä se on?

Kotkan taloutta pyritään muuttamaan tässä kurjassa tilanteessa myymällä omaa kiinteistöomaisuutta ja/tai, joka muutenkin on pakko tehdä, rakentamalla uutta. Yleisenä tavoitteena näyttää kaikessa olevan kaupungin vastuun vähentäminen, niin toiminnassa kuin velanmaksussakin. Tällä järjestelyllä hoidetaan muun muassa oman henkilökunnan palkkamenoja pienemmäksi. Kannattiko, sen ratkaisee tulevaisuus. Tietenkin kaikki talousarvioiden laatijat ja tilastonikkarit tästä menettelystä helpottuvat. Kirjattavat summat vähenevät lukumääräisesti, mutta lukuarvoiltaan ne samat kaupungin toiminnot voivatkin tulla kalliimmiksi. Huomaavatko veronmaksajat, mitä maksuja ja vastuita uusi järjestelmä onkin lopullisesti työntämässä heille? Muun muassa koululakkautusten takia pitenevät yksityiset koulukyydit sadepäivinä. He tulevat todennnäköisesti kyllä huomaamaan sen, kukkaroissaan. Tämäkö on Kotkan kaupungin strateginen tavoite? Jos on, kannattaa kaupungihallitukselle ja konsernijohdolle esittää k

Hieno Rouva ja Kyminlinna

Kotkalaisen naisjärjestön kutsumana arvostettu taiteilijatar oli saatu pitämään monologi-iltaa Karhulan Kyminsuuhun, paikalliseen kulttuuritaloon. Tilaisuus tuli olemaan pienimuotoinen, musiikilla säestetty ja se oli kerännyt runsaasti yleisöä, ennakkoarvioinnin mukaisesti eri puolilta Kotkaa ja muulta lähiympäristöstä. Esityksestä odotettiin paljon. Ei tarvinnut olla edes kärpäsenä katossa, kun yleisön hillityn keskustelun yläpuolelle kohosi tyylikkäästi pukeutuneen Hienon kotkalaisen Rouvan äänekäs tokaisu: "Että tänne saakka! Vain Kotkan ydinkeskustaan kulttuuri kuuluu!". Kymmenet lähellä seisovat katsahtivat toisinsa. Kaikilla oli sama, loksahtanut ilme.  Sammakon suustaan päästänyt Hieno Rouva ei varmaan ollut omassa itsetietoisuudessaan, tai muista syistä, ollut lukenut tilastoja, eikä siis tiennyt, että 44 000 muualla kuin Kivisillan rajoittamassa "ydinkeskustassa" asuvaa kotkalaista kuuluvat samaan, kulttuurin lähipalveluja arvostaviin kansalaisiin,

Kotkan tilapalvelu kiinteistöyhtiöksi?

Sanomalehti julkaisi mielenkiintoisen näkemyksen tilapalvelun merkityksestä Kotkan kaupungin taloudelle ja kiinteistöjen käytöstä yleensä. Ulkopuolella varsinaisen otsikkoaiheen, kiinnitin huomioni talousihmisten käyttämään velka-sanaan. Käsitykseni mukaan laina ja velka eivät ole synonyymejä. Velka on aina lainaa suurempi ja sanan oikea käyttö olisi veronmaksajille tärkeä. Vuosikymmenessä kotkalaisen lainalasti on enemmän kuin kolminkertaistunut. Aikajakso merkitsee suunnilleen samaa kuin nykyisin virassa olevan kaupunginjohtajan hallintokausi. Merkitsee jotain. Nyt viimeistään olisi julkisuudessa pohdittava sitä, ovatko yhteisten varojen sijoitukset, joissa pääasiassa hänen esittämänsä visiot ovat näytelleet pääosaa, olleet sitä, mitä veromaksajat ovat toivoneet. Arvostelulle löytyy varmasti sijaa. "Kiinteistömassaa on kasvatettu surutta, velkaa otettu ja samalla tyhjennetty vanhaa". Kirjoittajan käsitykseen on helppo yhtyä. Vahvasti pitää kuitenkin epäillä, onko k

Hyvät suoritukset syntyvät selkeästä strategiasta

Provosoiva huudahtukseni: "Tarvitseeko Kotka lainkaan toimintastrategiaa!", herätti lukijoissa monenlaisia ja värisiä tuntemuksia. Sähköpostiini tulleista vastauksista päättelin, että kuntien menestys ei olisi sattumanvaraista. Joissakin kunnissa on onnistuttu kehittämään toiminta niin, ettei suurta kassa-alijäämää ole päässyt syntymään. Joissakin kunnissa kassavajauksesta taas ei ole välitetty, koska tehdyillä investoinneilla haluttiin korvata aikanaan tilapäinen velantarve. Näin meillä. Tämä ei ollut uhkapeliä silloin, kun korkeat savupiiput vielä tupruttivat. Maailma on muuttunut. Todellisuudessa menestys ja menestymättömyys riippuvat yksiomaan noudatetusta strategiasta eli yleensä tavasta, jolla olemme käyttäneet lähinnä verotuksesta kertynyttä voimaamme. Menestyksen viisasten kivi edellyttää silloin, että osaamme oikein mitoittaa oman luulomme omasta voimastamme. Jos meillä tätä kykyä ei ole, olemme lähellä vaaran paikkaa. Olemme monesti sijoittaneet kuvittelemiimme

Tarvitseeko kaupunki lainkaan toimintastrategiaa?

Mitä kyseisellä strategialla haettiin? Kuka sellaiseen paperiin edes uskoo, kun samoja ominaisuuksia toivotaan lähes jokaiseen kuntaan. Niillä toiveilla kun on se yhteinen ominaisuus, ne eivät läheskään kaikki toteudu. Jos pitkäpiimäisellä äänestyksellä haettiin tietyn puolueen nolaamista, siinä onnistuttiin. Sitä nolattiin, joka äänestytti jokaisesta tietystä sanasta, sen sijaan kun koko strategia piti panna uudelleen valmisteluun. Syntyi kummallisia ennakkoaajatuksia seuraavien kuntavaalien tuloksista. Ei kunnan strategiasuunnitelma voi olla mikään kokoelma kunnan ihannetiloja. Sen täytyy sisältää todellista toimintaa ja sellaisia toiminnan mittareita, joidem avulla poikkeamilla johtaminen on mahdollista. Poikkeamia kun tulee, ainakin Kotkassa, joka tapauksessa olemaan. Strategiasuunnutelman pitää aina olla dynaaminen prosessi. Koska tämä suunnitelma ei ole, herää kysymys, kuka sen odottamattoman pitkässä valmistelussa on taivaita tavoitellut ja taitamattomuuttaan näyttänyt? Vil

Ooh - mikä makuuhuone!

Aika oli heti Viron itsenäistymisen jälkeen. Kansa tunsi paineena, että venäläisten miehityksen aikana oman väestön tuottamaa hyvää oli valtavirroin valunut Moskovaan. Sinne vietiin kalaa, lihaa, hedelmiä, siis ruokaa ja kaikenlaisia tarvikkeita, vaikka itse Viron kansa kärsi näiden puutteita. Henkisesti ja raadollisesti Neuvostoliiton hallisemaa osaa Eurooppaa käsiteltiin kuin entistä siirtomaa-aluetta Afrikassa. Se herätti tietenkin valtavasti  paineita itsenäisyyteen.Tämä on kaikille historiasta tuttua. Päälliköt Neuvostoliitossa, niin kuin myös Virossa, olivat ja elivät kansasta erillään. Heillä oli vallatuissa maissa omat kaupat, asuialueet, koko elämisentasonsa, eikä kyse ollut vain sellaisesta kahtiajosta, minkä täällä väitetään näkyvän politiikassa. Vallankäyttäjät elivät todellisuudessa valloittajina. Ei siis ollut ihme, että kansa janosi suurempaa vapautta. Siihen perustui kai Tallinnan kupungin pyyntökin Kotkalle, tulla kertomaan menneen ajan vastapainoksi, suomalaisest

Runoilua kuntakielessä

Joku viisas on sanonut, että kuntademokratia on voimala, joka pitää yllä ja liikkeessä vähän kaiken. Kun uusia sanoja keksitään, luetaan ne yleensä normaaliksi kielen kehittämiseksi. Mutta jos sanoilla tarkoituksellisesti hämärretään tai suoranaisesti peitetään todellisuutta, silloin ei enää puhuta kielen terveestä kehittymisestä. Sarkastisesti voidaan silloin puhua vaikkapa "runoudesta". Niin kauan kun voimalassa riittää polttoainetta tarpeeksi - rahaa, voimala jaksaa toimia. Kunnallisesta kielestä voi löytyä hämäävää tietoa, jota ei voi eikä tarvitse hyväksyä. Tästä huolimatta, ja tarpeeksi usein toistettuna, sanat alkavat kummasti muuttua todeksi. Tällä tekniikalla teki Saksan kulttuurikansa aikanaan Hitleristä melkein jumalan. Samaa hipovia propagandan mestareitä löytyy vieläkin. Matkailun kävijämääristä niitä helpoimmin löytää. Elvyttää vai eikö elvyttää, kuka tällaisessa tilanteessa tänään menee ennustamaan, kumpaan pitäisi satsata. Toisaalta hallintomuoto tarv

Tuntuu oudolta kirjoittaa Kyminlinnasta

Näinä päivinä on sanomalehdessä lähestytty historian meille lahjaksi antamaa Kyminlinnaa. Paikkaa, joka maantieteellisesti olisi sijainiltaan kaikkein sopivin ottamaan syliinsä koko sen matkailijavirran, joka tulee kasvamaan uuden moottoritien E18 ansiosta. Näin arvokkaasta Kyminlinnasta koko kaakkoinen alue voisi saada uutta sykettä ja matkailuvirikettä. On ikävästi totta, ettei suurteollisuutta valtaa käyttävine pääkonttoreineen enää voida tänne saada. Täytyy siis tarttua kaikkeen siihen, millä voidaan lisätä alueen mielenkiintoisuutta, kun valuuttaa tuovat matkailijavirrat sitä kuitenkin edellyttävät. Aika paljon siinä ovat silloin vastakkain, nyt syrjäinen museokeskus ja pääasiallisen reitin varrelle osuva Kyminlinna.  Linnoituksen palvelun on silloin kyettävä tarjoamaan kansainvälisen tason virkistymistä, levähtämistä, moniulotteisesti uusiutuvaa informaatiota ja matkialijoiden huoltoon kuuluvaa inhimillistä huoltoa. Niihin raameihin se kaikki mahdollista saada mahtumaan

Hyljeksitty totuus

Kaupunginjohtaja Risto Parjanne pyysi kuntien kehittämisessä mukana ollutta tutkija Kari Hietalaa 1980 -luvun lopulla valmistamaan mahdollisimman moniin koti- ja ulkomaisiin esimerkkeihin perustuvan tieteellisen tutkimuksen. Mihin suuntaan henkisiä ja aineellisia varoja, nimenomaan Kotkan kannattaisi tulevaisuudessa panostaa? Suuret savupiippufirmat siirsivät silloin täältä toinen toisensa jälkeen omia pääkonttoreitaan toisaalle ja näin luopuivat lopullisesti täkäläisestä päätösvallastaan. Kyseessä oli ensimmäinen tieteellinen yritys kartoittaa sitä jo horisontissa kajastavaa maailmaa, jota siihen asti työläiskaupunkina itseään mainostanut Kotka tulisi kenties myöhemmin kokemaan. Kymenlaakson Maakuntaliiton pääosin rahoittamana ja haastateltujen asiantuntijoiden täydentämänä tutkimus - Yrittäjyyden edistäminen - valmistui loppuvuodesta 1987. Siinä tarkasteltiin uusin ajatuksin Kotkan mahdollisuuksia sellaisilla tasoilla, jotka yllätyksenä monin paikoin nyt ovat toteutuneet. Ki

Loistavaa Sunila, loistavaa!

Vuosikymmeniin ei ole tullut Kotkassa yhtä myönteisesti sykähdyttävää uutista kuin Stora Enson ilmoitus 32 miljoonan sijoituksesta Sunilan biojalostamoon. Se, jos mikä turvaa jo haudan partaalle tuomitun tehtaan tulevaisuuden. Tehtaanjohtaja Olli-Pekka Reunasen mukaan ensimmäiset sovellutukset nähdään 2015 rakennus- ja autoteollisuudessa. Bravo! Sijoitus uuteen teknologiaan merkinnee Sunilassa tehtaan toiminta-ajan varmistumisen lisäksi kohenemista tehdasalueella olevien asuntojen hintoihin. Kenties liike-elämäkin kiinnostuu perustamaan lisää omia palveluitaan tälle alueelle. Kuljetus tuo uutta työtä. Alihankkijat ovat varmaan tyytyväisiä. Uusia toimialoja voi uudesta teknologiasta syntyä. Muuttuminen tehtaan perustamishetkestä tähän päivään on ollut valtava. Sunila tuottaa nykyisin 370 000 tonnia sellua vuodessa ja tuotanto työllistää 230 henkeä. Tehtaan perustamisvaiheessa työtekijöiden määrä oli tuhatkunta. Tekniikaa on parannettu monessa vaiheessa ja tehdasrakennus ei enää j

Apua - varakkuuteni hupenee!

Useimmissa tapauksissa me tuijotamme vain tyhjää. Jotkut luottavat omaan ammattiyhdistykseensä, kyllä se hoitaa. Toiset eivät välitä, olemmehan hyvinvointivaltio. Jollekin pankkitili on vahva vakuus. Liian harva kuitenkin pohtii, mikä merkitys ympärillämme kahisevalla velalla lopulta on. Kasvavatko Kotkan, Kymenlaakson kuntien velat? Maksaako valtio uudella velalla vanhoja lainojaan? Seurataanko tätä? Jos joku näin syvällisiä miettii, tulee vain yhteen tulokseen. Henkilökohtainen velkamme kasvaa monia kanavia myöten, ei omaisuus. Me olemme kuitenkin niitä, jotka aikanaan velan maksavat, me ja tulevat sukupolvet. Onko täällä silloin enää tarpeeksi maksajia? Kysymyksiä ja niille rivejä riittää. Mihin tämä kaikki johtaa, pärjättäisiinkö paremmin myönteisellä ajattelutavalla, joihin on pakko - niihinkin - liittää tuloksellisia suunnitelmia? Pääsy kukkaron herraksi ei ole helppo. Kun kaikki ympärillä ahdistaa, tarvitaan päätöksiä. Demokratiassa me olemme luovuttaneet merkittävän os

Kaksi toisistaan eroavaa suoritusmotiivia

Professori Matti Klinge (s.1936) on kirjassaan "Kaksi Suomea" mielenkiintoisesti analysoinut maamme itäisen ja läntisen osan kulttuurihistoriallista erilaisuutta. Klinge sijoittaa läntisen Suomen Tukholman vaikutuspiiriin, itäisen (kaakkoisen) taas saman ajan (1809-1917) Pietarin kulttuurialueeseen.    Erilaisuuteen olivat muokkaajina alkuelinkeinot, toisaalla jykevä maanviljelys, toisaalla Pietariin ja sukkeluuteen suuntautuva eloisa kauppa. Ne vaikuttivat ikään kuin juurimultana väestön kulttuureihin. Yksilöllisyys Pohjanmaalla ja joukkona esiintyminen idässä olivat toimintakulttuureista esiin kohoavia ominaisuuksia. Itäisessä Suomessa, suurteollisuuden kauan hallitsemilla alueilla, missä patruunat aikanaan huolehtivat palkanmaksun ohella väestönsä muistakin yhteiskunnallisista tarpeista, tehtaitten omistajat ajattelivat sosiaalisen toimintansa antaneen heille oikeuden "omistaa" lähiympäristönsä väestö. Tehtaat ikään kuin pitivät "sylissään" om

Purppurapilvi

Sen kummemmin ei kannata enää varoittaa kuntaamme hallinnoivia talousihmisiä globalisaatiosta ja siitä mitä se merkitsee, he tietävät jo sen. Siihen maailmanmahtiin verrattuna muun muassa pieni peliteollisuus pysyy vielä pitkän aikaa marginaalisena ja sen kyky rahoittaa yhteiskunnan palveluita jää vain odotuksen varaan. Laajemmasta kentästä tuen on kaupungin kassaan tultava. Kaikkien sidosryhmien ei ole helppo suhtautua uuteen tilanteeseen ja vanhat perinteet, vaikka uuteen kuinka pyritään, ne pysytelevät vanhoissa poteroissa. Jakovaraa ei yksinkertaisesti ole, ja ei vielä pitkään aikaan. Keskustelua käydään kiihtyvin äänenpainoin myös yritysten ja yhteiskunnan välisestä vastuusta. Vastuun kantajia on - toistaiseksi - aina löytynyt. Yhteiskuntamme on tiukan paikan tullen kyennyt tähän asti sopeutumaan suuriin muutoksiin. Maahamme on luotu ammattikoululaitos ja kattava päiväkotiverkosto. Vanhalta kuulostava Pisa-tutkimus ja oppilasohjaus jaksavat vielä hämmästyttää kaikkialla. Täyt

Minun Kotkani - erilainen

Kaupunkien kehittämisessä tärkeimpiin suunnannäyttäjiin kuuluvat ristiin rastiin kulkevat rahavirrat. Siis kaikki se, mitä kaupunki itse ja sen asukkaat päivittäin yhteisesti tuottavat ja kuluttavat. Voisi ennustaa, että kuntien talouden edelleen kiristyessä syitä vaikeuksiin aletaan etsiä kaupungin varsinaisten talousarviomenojen lisäksi myös yhteiskunnan muilta alueilta. Minun Kotkassani tiedot rahavirtojen määristä, suunnista ja siitä mihin varat lopulta päätyvät, ovat talouden tietojenkäsittelyssä arvotavaraa. Tutkimuksessa vertailu vastaavankokoisiin ja -rakenteisiin kaupunkeihin antaa tärkeitä ilmaisimia hukkaan kulutetun rahan virroista. Jos oleellisia poikkeamia löytyy, ne selittävät eroavaisuuksia kaupunkien johdon kyvyissä ja asenteissa nähdä kaupunkia uhkaavia ongelmia. Ensimmäisenä kohteena, liikenteen uudelleen järjestelyjen ohella, minun Kotkassani tutkittaisiin kaupungin rakennuskannan säilyttämiseen ja hoitoon kuuluvat menot. Kiinteistötalous on Kotkan vuotava

Niin kaunis on maa

Iästä riippumatta ihminen kaipaa joskus elämänsä piristeeksi uutta elämystä. Kuka rakastaa taidetta, kuka matkustamista. Joku arvostaa lukunautintoja, makuja, tai joku etsii itselleen vain rattoisaa yhdessäoloa. Luettelosta venyy mittaamaton. Omissa toiveissani oli pitkään kärkkynyt kärjessä ajatus päästä lentämään matkustajana purjekoneella. Jostain rohkeuden puuska yhtäkkiä iski. Naapuristossa asui purjelennon kansainvälistä huippuosaamista. Kymin lentokenttä oli tuttu jo sota-ajalta. Messerschmit 109 -koneet sieltä käsin suojelivat meitä yhdessä muun ilmatorjunnan kanssa siihen aikaan. Sen jälkeen lähes kaikki muut ilmassa liikkuvat välineet olivat elämän eri vaiheissa tulleet tutuiksi. Lentovuorojen väliin naapuruus järjesti paikan purjelentoon. . Pienen hetken epävarmuus päätöksen järkevyydestä käväisi mielessä. Irtautuminen kentän pinnasta ja hinausvaijerin ujellus kestivät jonkin aikaa. Äkkikolahdus ilmassa ilmoitti hinauksesta irtoamisen. Lokkien ja isompienkin lintuje

Satujen saari

Tarinan paroni Hieronymus Carl Friedrich von Münchausen, aina pinteestä itsensä pelastava, näppärä pörisyttäjävelmu, hallitsi taikavoimia ja omasi koko aurinkokuntamme suuruisen egon. Seikkailumatkoillaan tämä hämästyttävä voimamies nosti itsensä ja hevonesa suosta, kävi kuussa, pistäytyi Marsissa ja teki jopa matkan Välimeren rannalle. Paronimme oli hyvän viinin ystävä. Seuraa ja rahaa riitti. Ennen kaikkea pörinää ja pöhinää kaipaava paronimme oli liukas puhuja, armoitettu tarinan kertoja, ja kaikki hänen tarinansa olivat tosia, mistä yksityiskohdasta hän tarpeen tullen aina muistutti, ja mihin hänen lähipiirinsä yllättävän pitkään häntä uskoi. "Menee paremmin kuin pelättiin", oli hänen mielilauseensa. Myös oma nykyaikamme tuottaa uusia, realiteeteista ulos ponnahtelevia paroneita ja hänen omituisiin oppeihin uskovia apulaisia. Nykytaloudenkaan rautaiset lait eivät tällaisille paroneille merkitse mitään. Siitä vain kaikki  tykinkuulalle istumaan ja lentoon. Suunnas