Siirry pääsisältöön

Kaakko kuntoon kerralla



Olisimme kehityksen huippuja, mikäli meillä olisi oma yliopisto, oma satama, enemmän verotuloja, kykenevä johto. Näin huokaistaan monessa kunnassa. Puutteet ovat erilaisia, mutta niitä on paljon eri kunnissa. Matkailutulot ovat kaikkialla liian pieniä, korjausvelkaa kiinteistöissä, puuttuu moottoritierahanvirran lähteille, alueella ei ole sotilaskoulutusta tai -arkkitehtuuria. Kauniita puistoja liian vähän. Lakkautettavat koulut herättävät suuria tunteita. Työttömyys piinaa. Museotoimi kärsii liian pienistä kävijämääristä. Unohdetaan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta.

Entä, jos joku ehdottaisi kovin odottamattomia askelmerkkejä ja lisäksi käsittämättömän ripeää toimintaa. Sellaista, jota ei vielä tähän kurjuuteen ole tarjottu. Ensimmäisenä askelena maakunnat Etelä-Karjala ja Kymenlaakso liimattaisiin pakolla yhteen. Sen jälkeen valtio leipoisi kaikki saman alueen kunnat yhdeksi kakkaraksi. Syntyisi todellinen suurkaupunki n. 253 000 asukasta. Tällä keinolla olisi toiveita päästä lopullisesti irti  ja olemattomilla varoillaan Kouvolan ja Kotkan toinen toistaan mätkivästä Kymenlaaksosta.

Olisi oma yliopisto. Alueelle tasautuisivat matkailuodotukset. Luovuttaisiin valheellisista kävijämääristä tai pelkistä nousuprosenteista, koska niitä ei voi syödä. Sovittaisiin kesätapahtumien taloudellisesta vuorottelusta. Sotakouluja ja sotilasarkkitehtuuria löytyisi kateuteen asti. Satamia olisi kaksi, eri tavoilla johdetut sisävesi- ja ulkosatama. Hankintatoimi saataisiin yliopiston avulla uusimman teknologian tasolle. Uusi moottoritie toisi rahavirtoja, mutta estäisi veronmaksajille kalliit ylilyönnit. Yhdistyminen lisäisi liike-elämän fuusioita. Konkurssit ja työpaikkakato vähenisivät.

Niin valtion kuin pankkien rahoitukselle suurkunta olisi kelvollisempi kohde kuin nykyiset reppana-alueet. Jokainen kunta olisi vastuussa nykyiseen tapaan vuotuisesta talousarviostaan. Vanhat velat olisi selvitettävä keskushallinnolle ja tehtävä suunnitelma niiden maksamiseksi. Liikelaitokset tulisivat ammattitaidon ja nykyaikaisen liikkeenjohdon piiriin. Liikelaitokset saisivat sekä markkinoinnin että teknologian konsulttiapua. Kehitysyhtiöt tulisivat yhden johdon alaisiksi. Laajempi yhteisalue laajentaisi pk-sektorin toimintaa. Kassavirtoja kunnioitettaisiin uudella tavalla. Kansainväliset ja yksityiset sairaalat yleistyisivät. 

Pidän itsestään selvänä, että yllä olevan tapainen ehdotus ammutaan alas. Tapausten tällainen kulku nirhaisisi pahiten niitä poliitikkopiirejä, jotka tähän asti ovat nauttineet kyseenalaisesta vallastaan. Myös korkeimman virkamiesjohdon kuvittelen aluksi pudistelevan päätään. Arviolta 1700 virkahenkilön vähentäminen uudesta organisaatiosta ei tietenkään olisi mikään pikku juttu. Muutama virkajohtajakin varmasti lyöttäytyisi eturiviin, kun kapinalipun kantajat kokoontuisivat tyrmäysmarssilleen. Se, mitä joku, näkökulmastaan riippuen, pitää tätä mahdollisuutta satiirina tai ironiana tänään, se voi olla 2030 todellisuutta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa.

Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana …

Pelisäännöt

Kanavassa no 1/2028 (HJ) pohtii muuttaako some demokratian pelisäännöt. Ajatus sulkee näin presidenttivaalien esi-iltana monet tärkeät aiheet kultaisen sijansa. Taas kerran, kaikkien suhteiden keskiössä, näyttää olevan se mahtivoima, joka kykenee lähes kaikkeen. Valta. Tätä voimaa on tutkittu paljon. Yleisesti on tultu toteamukseen, etää valtaa käyttää se, joka kykenee saamaan asiat edistymään. Sitä on nopeasti muuttuvissa tilanteissa aina sillä, joka kykenee muutoksen suunnan havaitsemaan.

Se sääntö on tietenkin pätevä jo vanhastaan. Miten tätä periaatetta voidaan hyödyntää? Vaikeus alkaa tästä. Muutoksen sunntia on niin monen monta. Oikean valitseminen tuottaa tuskaa. Johtajille koko kenttä avautuu lottona. Agoritmitkään ole täsmällisiä, nekin voivat erehtyä. Ajatukseni suuntautuu silloin ymmärrettävästi juuri valittuun kaupunginjohtajaan. Hänen ensimmäiset linjavetonsa, joko ovat oikeita tai sitten vääriä. Tietäjiä tarvittaisiin, jos niita löytyisi. Pikaiset korjausviennit kyllä ho…

Valheellista

Miltä maailma näyttäisi, jos kaikki puhuisivat vain totta? Voidaanko tilanne kokea todellisena ilman koetta - ei? Siis mennään kokeiluun. Aamulla heti unien loputtua ei kuviteltaisi kaikkea jäsenten kolotusta todellisuutena, vaan tyydyttäisiin valkeaan valheeseen. Toisin sanoen sievistellään eli valehdellaan. Avoin toteamus aviopuolisolle päivän aluksi on unohtaa vanhentuneet piirteet. Miten näytät pirteältä? Valhettako eikä niin valkoista. Näin eteenpäin.

Elämmekö - pelkästään - valkoisen valheen maailmassa? Eivät poliitikot ole ainoita, jotka valehtelevat. Mekin teemme sitä, kun kaikki tekevät! Toiset valkoisen, toiset hieman siitä poikkeavana. Emmekö enää kunnioita suoraan sanojia, kuten Hertta Kuusista, kommunistia? Kai niitä, omassa totuudessaan pitäytyviä, rehvastelee molemmissa vastapuolissa? Rehellistä totuutta siis ei ole olemassakaan? Kaikki valehtelevat. Alan lähestyä tavoitetta.

Kinastelu ei katso aikaa, se jatkuu aina. Porukka, johon kuuluu löytyy sen mukaan, miten sopiva…