Siirry pääsisältöön

Kaakko kuntoon kerralla



Olisimme kehityksen huippuja, mikäli meillä olisi oma yliopisto, oma satama, enemmän verotuloja, kykenevä johto. Näin huokaistaan monessa kunnassa. Puutteet ovat erilaisia, mutta niitä on paljon eri kunnissa. Matkailutulot ovat kaikkialla liian pieniä, korjausvelkaa kiinteistöissä, puuttuu moottoritierahanvirran lähteille, alueella ei ole sotilaskoulutusta tai -arkkitehtuuria. Kauniita puistoja liian vähän. Lakkautettavat koulut herättävät suuria tunteita. Työttömyys piinaa. Museotoimi kärsii liian pienistä kävijämääristä. Unohdetaan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta.

Entä, jos joku ehdottaisi kovin odottamattomia askelmerkkejä ja lisäksi käsittämättömän ripeää toimintaa. Sellaista, jota ei vielä tähän kurjuuteen ole tarjottu. Ensimmäisenä askelena maakunnat Etelä-Karjala ja Kymenlaakso liimattaisiin pakolla yhteen. Sen jälkeen valtio leipoisi kaikki saman alueen kunnat yhdeksi kakkaraksi. Syntyisi todellinen suurkaupunki n. 253 000 asukasta. Tällä keinolla olisi toiveita päästä lopullisesti irti  ja olemattomilla varoillaan Kouvolan ja Kotkan toinen toistaan mätkivästä Kymenlaaksosta.

Olisi oma yliopisto. Alueelle tasautuisivat matkailuodotukset. Luovuttaisiin valheellisista kävijämääristä tai pelkistä nousuprosenteista, koska niitä ei voi syödä. Sovittaisiin kesätapahtumien taloudellisesta vuorottelusta. Sotakouluja ja sotilasarkkitehtuuria löytyisi kateuteen asti. Satamia olisi kaksi, eri tavoilla johdetut sisävesi- ja ulkosatama. Hankintatoimi saataisiin yliopiston avulla uusimman teknologian tasolle. Uusi moottoritie toisi rahavirtoja, mutta estäisi veronmaksajille kalliit ylilyönnit. Yhdistyminen lisäisi liike-elämän fuusioita. Konkurssit ja työpaikkakato vähenisivät.

Niin valtion kuin pankkien rahoitukselle suurkunta olisi kelvollisempi kohde kuin nykyiset reppana-alueet. Jokainen kunta olisi vastuussa nykyiseen tapaan vuotuisesta talousarviostaan. Vanhat velat olisi selvitettävä keskushallinnolle ja tehtävä suunnitelma niiden maksamiseksi. Liikelaitokset tulisivat ammattitaidon ja nykyaikaisen liikkeenjohdon piiriin. Liikelaitokset saisivat sekä markkinoinnin että teknologian konsulttiapua. Kehitysyhtiöt tulisivat yhden johdon alaisiksi. Laajempi yhteisalue laajentaisi pk-sektorin toimintaa. Kassavirtoja kunnioitettaisiin uudella tavalla. Kansainväliset ja yksityiset sairaalat yleistyisivät. 

Pidän itsestään selvänä, että yllä olevan tapainen ehdotus ammutaan alas. Tapausten tällainen kulku nirhaisisi pahiten niitä poliitikkopiirejä, jotka tähän asti ovat nauttineet kyseenalaisesta vallastaan. Myös korkeimman virkamiesjohdon kuvittelen aluksi pudistelevan päätään. Arviolta 1700 virkahenkilön vähentäminen uudesta organisaatiosta ei tietenkään olisi mikään pikku juttu. Muutama virkajohtajakin varmasti lyöttäytyisi eturiviin, kun kapinalipun kantajat kokoontuisivat tyrmäysmarssilleen. Se, mitä joku, näkökulmastaan riippuen, pitää tätä mahdollisuutta satiirina tai ironiana tänään, se voi olla 2030 todellisuutta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sota

Järkyttävän pitkä ja monivaiheinen oli JR 1:n taistelutaival Kannaksella 1941, kunnes rykmentti aikanaan Lempaalassa ja Valkeasaaressa saavutti hiekkaiset asemansa. Sain loistavasti palvelevan Karhulan kirjaston kautta käsiini teoksen, joka vavahdutti. Olin itse saanut reserviupseerin kovan koulutuksen ja kurssin (68) aikana kuunnellut Ev. T.V.  Viljasen, läpimurron aikaan  JR 1:n komentajan, esitelmän taistelun raivokkaimmista, räjähtävimmistä ja murhaavimmista kohdista.

Asemasota vuosina 1942-43 yllätti kaikki. Alkoi kansan jatkuva nälkä, armeijalla ja suurimmalla osalla siviilissä.  Se ei kuulunut alupitäen sodan suunnitelmiin. Taistelut rintamilla kyllä rauhoittuivat, mutta armeijan olosuhteet eivät. Kuravesi, täit, luteet ja rotat vierailivat vuosikausia korsuissa nukkuvien luona, jopa ruoassakin. Pimeänhämärää joka paikassa. Kynttilöitä ei ollut koko aikana riittävästi. Ei tuikkinut joukottain öljylamppuja korsuissa. Radioita oli jos oli. Kansanhuollolle tehtiin halkoja, kerätti…

Polku

Uusi kaupunginjohtaja on nyt valittu. Kaikki haluavat onnitella, me mukana. Nyt pian on valittava se polku, jota koko kaupunkia aiotaan kuljettaa. Ikivanhana numeromiehenä teen ehdotuksen: Kaikki uusiksi! Olemme turhan kauan kiemurrelleet kivuliaassa rahapulassa.  On etsitty vain velansaannin mahdollisuuksia. Vaaleanpunaista tapaa on käytetty, jotta saataisiin edes näennäisesti onnistumisia.  Uusi avaus näyttäisi todellista rohkeutta. Oikeitten neuvonantajien vuoro on nyt - valtiokonttorin mustatakkisten - eikä  minkäänlaista kippurointia.

Taistelun väistäminen ei merkitse heikkoutta. Jos voimat on tuhlattu loppuun ja jatkuvasti tehdään vääriä päätöksiä, on syytä etsiä uusi polku. Kaikki tilastot, joita nyt kannattaa uskoa, julkaisevat vain tietoja huonoista tuloksista. Ne eivät osoita, että kaikki päättäjät olisivat heikkoja. Eivät  vain kyenneet vastustamaan poliittisesti reheviä lupauksia.  Terveille raiteille vievää polkua, ei siitä syystä ole löydetty. Kuunneltiin liian kauan vää…

Pelisäännöt

Kanavassa no 1/2028 (HJ) pohtii muuttaako some demokratian pelisäännöt. Ajatus sulkee näin presidenttivaalien esi-iltana monet tärkeät aiheet kultaisen sijansa. Taas kerran, kaikkien suhteiden keskiössä, näyttää olevan se mahtivoima, joka kykenee lähes kaikkeen. Valta. Tätä voimaa on tutkittu paljon. Yleisesti on tultu toteamukseen, etää valtaa käyttää se, joka kykenee saamaan asiat edistymään. Sitä on nopeasti muuttuvissa tilanteissa aina sillä, joka kykenee muutoksen suunnan havaitsemaan.

Se sääntö on tietenkin pätevä jo vanhastaan. Miten tätä periaatetta voidaan hyödyntää? Vaikeus alkaa tästä. Muutoksen sunntia on niin monen monta. Oikean valitseminen tuottaa tuskaa. Johtajille koko kenttä avautuu lottona. Agoritmitkään ole täsmällisiä, nekin voivat erehtyä. Ajatukseni suuntautuu silloin ymmärrettävästi juuri valittuun kaupunginjohtajaan. Hänen ensimmäiset linjavetonsa, joko ovat oikeita tai sitten vääriä. Tietäjiä tarvittaisiin, jos niita löytyisi. Pikaiset korjausviennit kyllä ho…