Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa.

Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana …

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa.

Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K…