Siirry pääsisältöön

Ooh - mikä makuuhuone!

Aika oli heti Viron itsenäistymisen jälkeen. Kansa tunsi paineena, että venäläisten miehityksen aikana oman väestön tuottamaa hyvää oli valtavirroin valunut Moskovaan. Sinne vietiin kalaa, lihaa, hedelmiä, siis ruokaa ja kaikenlaisia tarvikkeita, vaikka itse Viron kansa kärsi näiden puutteita. Henkisesti ja raadollisesti Neuvostoliiton hallisemaa osaa Eurooppaa käsiteltiin kuin entistä siirtomaa-aluetta Afrikassa. Se herätti tietenkin valtavasti  paineita itsenäisyyteen.Tämä on kaikille historiasta tuttua.

Päälliköt Neuvostoliitossa, niin kuin myös Virossa, olivat ja elivät kansasta erillään. Heillä oli vallatuissa maissa omat kaupat, asuialueet, koko elämisentasonsa, eikä kyse ollut vain sellaisesta kahtiajosta, minkä täällä väitetään näkyvän politiikassa. Vallankäyttäjät elivät todellisuudessa valloittajina. Ei siis ollut ihme, että kansa janosi suurempaa vapautta. Siihen perustui kai Tallinnan kupungin pyyntökin Kotkalle, tulla kertomaan menneen ajan vastapainoksi, suomalaisesta vastuusta suomalaisessa tilinpidossa. 

Makuuhuone, joka minulle illalla osoitettiin, oli Tallinnan edustustalossa. Minulta ei kysytty, missä haluaisin nukkua. Minulle ilmoitettiin vain osoite. Vastaan en pannut, mutta nukkumapaikkani taso yllätti. Minulle kerrottiin, että samassa talossa, joka ei ollut suuri, aiemmin olivat yöpyneet pääasiassa suuret neuvostosankarit ja Kremlin valtiaat. Puhuttiin Gagarinista, Breznevistä ja muista kovista nimistä. Minulle lankesi makuuhuone, jonkalaista en missään maailmalla kulkiessani ennen ollut nähnyt.

 Vuode oli untuvaisen pehmeä, melkoisesti leveämpi kuin normaalit, vuodevaatteet silkkiset. Baarikaappia ei oltu mistään hotellista kuskattu, se oli paljon kookkaampi, pullojen koko ainakin kahdesti nomaalikokoa, laatu parhainta, maailman luokkaa. Kylpyhuoneessa loisti kulta. En tiedä olivatkot hanat Suomesta, tuskin. Muotoilu ei ainakaan ollut pohjoismainen. Kylpytakista minulle jäi pysyvä, hyvän olon muisto. Saippuat, joita oli useita, tuoksuivat kuin taivaallinen kukkatarha.

En kehdannut tämän ylellisyyden jälkeen kysyä, oliko Breznev aikanaan maannut samassa vuoteessa. Sen vain tiesin, että pari kotkalaista oli majoitettu samaan edustustaloon. Oma antini kokouksessa, jossa kerroin kaupunkimme johdon vastuusta ja henkilökohtaisen tilinkäytön tarkastettavuudesta, se ihmetytti kuulijoita, mutta ei kyennyt varmasti laadultaan vastaamaan tämäntapaisessa ylellisyydessä nukkumisen nautintoa. Niitä muistoja ei tarvitse kullata yhtään.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa.

Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana …

Pelisäännöt

Kanavassa no 1/2028 (HJ) pohtii muuttaako some demokratian pelisäännöt. Ajatus sulkee näin presidenttivaalien esi-iltana monet tärkeät aiheet kultaisen sijansa. Taas kerran, kaikkien suhteiden keskiössä, näyttää olevan se mahtivoima, joka kykenee lähes kaikkeen. Valta. Tätä voimaa on tutkittu paljon. Yleisesti on tultu toteamukseen, etää valtaa käyttää se, joka kykenee saamaan asiat edistymään. Sitä on nopeasti muuttuvissa tilanteissa aina sillä, joka kykenee muutoksen suunnan havaitsemaan.

Se sääntö on tietenkin pätevä jo vanhastaan. Miten tätä periaatetta voidaan hyödyntää? Vaikeus alkaa tästä. Muutoksen sunntia on niin monen monta. Oikean valitseminen tuottaa tuskaa. Johtajille koko kenttä avautuu lottona. Agoritmitkään ole täsmällisiä, nekin voivat erehtyä. Ajatukseni suuntautuu silloin ymmärrettävästi juuri valittuun kaupunginjohtajaan. Hänen ensimmäiset linjavetonsa, joko ovat oikeita tai sitten vääriä. Tietäjiä tarvittaisiin, jos niita löytyisi. Pikaiset korjausviennit kyllä ho…

Kaupunkistrategia

Sain käsiini Kotkan kaupunkistrategian. Rohkea se ainakin oli ja kehitysjohtajan kädenjälkeä siinä näkyi. Saa sitten nähdä, miten se suunnitelma aikanaan toteutuu. Mutta jos-sanaa olisi aikaisemman kaupunginjohtajan kannattanut lukuisissa paikoissa viljellä. Se ei, itseluottamukseen vedoten, vain käynyt, lopun saatoimme havaita. Nykyisen kaupunginjohtajan asenne muistuttaa jopa uhkarohkealta. Ainakin näin vanhuksen silmissä. Siinä määrin johtajavakanssit vaihtuvat. Totista kulttuurijohtajaa Kotka, menneisyyteensä tiukasti vedoten, tarvitsee. Kehitysjohtajan kotiseuturakkaus lienee palkankorotuksella hoidettavissa. "Oh weh", sanoisi saksalainen. Tietävätkö hekään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja pitääkö olla jo huolissaan?

Kaupunkistragia tällaisella rikkaan menneisyyden kaupungilla pitää olla. Siitä emme tingi. Se on sitten eri asia, mihin asetamme painopisteemme. Koulutukseen, kulttuuriin vai kaupallisuuteen? Tietääkö Cursor Oy kaiken tulevaisuudesta? Onko siinä se stra…