Aika oli heti Viron itsenäistymisen jälkeen. Kansa tunsi paineena, että venäläisten miehityksen aikana oman väestön tuottamaa hyvää oli valtavirroin valunut Moskovaan. Sinne vietiin kalaa, lihaa, hedelmiä, siis ruokaa ja kaikenlaisia tarvikkeita, vaikka itse Viron kansa kärsi näiden puutteita. Henkisesti ja raadollisesti Neuvostoliiton hallisemaa osaa Eurooppaa käsiteltiin kuin entistä siirtomaa-aluetta Afrikassa. Se herätti tietenkin valtavasti paineita itsenäisyyteen.Tämä on kaikille historiasta tuttua.
Päälliköt Neuvostoliitossa, niin kuin myös Virossa, olivat ja elivät kansasta erillään. Heillä oli vallatuissa maissa omat kaupat, asuialueet, koko elämisentasonsa, eikä kyse ollut vain sellaisesta kahtiajosta, minkä täällä väitetään näkyvän politiikassa. Vallankäyttäjät elivät todellisuudessa valloittajina. Ei siis ollut ihme, että kansa janosi suurempaa vapautta. Siihen perustui kai Tallinnan kupungin pyyntökin Kotkalle, tulla kertomaan menneen ajan vastapainoksi, suomalaisesta vastuusta suomalaisessa tilinpidossa.
Makuuhuone, joka minulle illalla osoitettiin, oli Tallinnan edustustalossa. Minulta ei kysytty, missä haluaisin nukkua. Minulle ilmoitettiin vain osoite. Vastaan en pannut, mutta nukkumapaikkani taso yllätti. Minulle kerrottiin, että samassa talossa, joka ei ollut suuri, aiemmin olivat yöpyneet pääasiassa suuret neuvostosankarit ja Kremlin valtiaat. Puhuttiin Gagarinista, Breznevistä ja muista kovista nimistä. Minulle lankesi makuuhuone, jonkalaista en missään maailmalla kulkiessani ennen ollut nähnyt.
Vuode oli untuvaisen pehmeä, melkoisesti leveämpi kuin normaalit, vuodevaatteet silkkiset. Baarikaappia ei oltu mistään hotellista kuskattu, se oli paljon kookkaampi, pullojen koko ainakin kahdesti nomaalikokoa, laatu parhainta, maailman luokkaa. Kylpyhuoneessa loisti kulta. En tiedä olivatkot hanat Suomesta, tuskin. Muotoilu ei ainakaan ollut pohjoismainen. Kylpytakista minulle jäi pysyvä, hyvän olon muisto. Saippuat, joita oli useita, tuoksuivat kuin taivaallinen kukkatarha.
En kehdannut tämän ylellisyyden jälkeen kysyä, oliko Breznev aikanaan maannut samassa vuoteessa. Sen vain tiesin, että pari kotkalaista oli majoitettu samaan edustustaloon. Oma antini kokouksessa, jossa kerroin kaupunkimme johdon vastuusta ja henkilökohtaisen tilinkäytön tarkastettavuudesta, se ihmetytti kuulijoita, mutta ei kyennyt varmasti laadultaan vastaamaan tämäntapaisessa ylellisyydessä nukkumisen nautintoa. Niitä muistoja ei tarvitse kullata yhtään.
Kommentit