Siirry pääsisältöön

Pääsiäinen

Pääsäisenä meillä lastenkin oli syötävä lammasta. Munia värjättiin ja kaikkea piti ainakin maistaa. Silloin, vielä ortodoksisessa perheessä, pääsiäinen tuntui juhla-ajalta. Paastoa ei sen enemmin kunnioitettu, suomalaisia kun oltiin, mutta monenlaista ruokaa oli tarjolla. Lihavuus oli kyllä tunnettu, se kuului vain hyvinvoiville perheille. Sellaisia me emme suinkaan olleet. Palkat tuntuivat pieniltä ja niin ne olivatkin. Naapureilta saatiin lainaksi, jos omat varat eivät ruokalaskuihin riittäneet.         

Muistini lokeroissa ei ole, kun molemmat, Pietarissa koulunsa käyneet vanhempani ottivat suomalaisen sukunimen. Sisareni Veera, kaksi ja puoli vuotta minua vanhempi, jo edesmennyt,  koulunsa paremmin suorittanut, olisi varmaan ollut muistavampi. Isäni sukuhaara piti joka tapauksessa Rantamo-nimeämme kauniimpana kuin äitini perheen Kaskea. Siihen aikaan ei lapsilta juuri kysytty tällaisia, suuria asioita. Lelut, leikkiminen ja sään mukaan pukeutuminen olivat korkeintaan niitä lapsille kuuluvia.

Sen muistan jo aika pienenä, että isäni sukuhaara ponnahti perheemme pöytäpuheissa aina edelle äidin aikaisempaa nimeä. Syykin oli selvä. Siihen aikaan miesten arvostus yleensä korkeammalla kuin naisten. Miehet johtivat yhteiskuntaa ja perheen päänä luonnollisesti toimi isä. Kuriinkin vedottaessa isää  odotettiin. Vitsa odotti oven pielessä ja sitä käytettiin aina tarvittaessa. Musiikin taitajana isäni suku oli korkealla. Äitini kyllä oli naisena harvinaisessa virassa, ruotsalaisen rikkaan dynamiittikeksijän sairaalassa kassana.

Pelastusarmeijassa käytiin lapsena usein, sisareni Veera puhtaassa mekossa ja minä polvihousuissa.
Koko perhe piti arvossa näitä uskon sotilaita. Lyhytkasvuinen nainen sai aina avustuskolikot keräyskoppaansa kauppaostos- ja vaalimatkoilla.  Pelastusarmeijan lehteä äitini tilasi lähes kuolemaansa saakka ja se myös tuotiin kotiin. Nämä uskon sotilaat, jotkut lopulta upseerinarvoisina, arvostivat myös äitiäni. Myös myöhäisimpinä vanhuusvuosina tunsin jo aikoinaan lopettaneen Pelastusarmeijan rakennuuspaikanan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sota

Järkyttävän pitkä ja monivaiheinen oli JR 1:n taistelutaival Kannaksella 1941, kunnes rykmentti aikanaan Lempaalassa ja Valkeasaaressa saavutti hiekkaiset asemansa. Sain loistavasti palvelevan Karhulan kirjaston kautta käsiini teoksen, joka vavahdutti. Olin itse saanut reserviupseerin kovan koulutuksen ja kurssin (68) aikana kuunnellut Ev. T.V.  Viljasen, läpimurron aikaan  JR 1:n komentajan, esitelmän taistelun raivokkaimmista, räjähtävimmistä ja murhaavimmista kohdista.

Asemasota vuosina 1942-43 yllätti kaikki. Alkoi kansan jatkuva nälkä, armeijalla ja suurimmalla osalla siviilissä.  Se ei kuulunut alupitäen sodan suunnitelmiin. Taistelut rintamilla kyllä rauhoittuivat, mutta armeijan olosuhteet eivät. Kuravesi, täit, luteet ja rotat vierailivat vuosikausia korsuissa nukkuvien luona, jopa ruoassakin. Pimeänhämärää joka paikassa. Kynttilöitä ei ollut koko aikana riittävästi. Ei tuikkinut joukottain öljylamppuja korsuissa. Radioita oli jos oli. Kansanhuollolle tehtiin halkoja, kerätti…

Polku

Uusi kaupunginjohtaja on nyt valittu. Kaikki haluavat onnitella, me mukana. Nyt pian on valittava se polku, jota koko kaupunkia aiotaan kuljettaa. Ikivanhana numeromiehenä teen ehdotuksen: Kaikki uusiksi! Olemme turhan kauan kiemurrelleet kivuliaassa rahapulassa.  On etsitty vain velansaannin mahdollisuuksia. Vaaleanpunaista tapaa on käytetty, jotta saataisiin edes näennäisesti onnistumisia.  Uusi avaus näyttäisi todellista rohkeutta. Oikeitten neuvonantajien vuoro on nyt - valtiokonttorin mustatakkisten - eikä  minkäänlaista kippurointia.

Taistelun väistäminen ei merkitse heikkoutta. Jos voimat on tuhlattu loppuun ja jatkuvasti tehdään vääriä päätöksiä, on syytä etsiä uusi polku. Kaikki tilastot, joita nyt kannattaa uskoa, julkaisevat vain tietoja huonoista tuloksista. Ne eivät osoita, että kaikki päättäjät olisivat heikkoja. Eivät  vain kyenneet vastustamaan poliittisesti reheviä lupauksia.  Terveille raiteille vievää polkua, ei siitä syystä ole löydetty. Kuunneltiin liian kauan vää…

Pelisäännöt

Kanavassa no 1/2028 (HJ) pohtii muuttaako some demokratian pelisäännöt. Ajatus sulkee näin presidenttivaalien esi-iltana monet tärkeät aiheet kultaisen sijansa. Taas kerran, kaikkien suhteiden keskiössä, näyttää olevan se mahtivoima, joka kykenee lähes kaikkeen. Valta. Tätä voimaa on tutkittu paljon. Yleisesti on tultu toteamukseen, etää valtaa käyttää se, joka kykenee saamaan asiat edistymään. Sitä on nopeasti muuttuvissa tilanteissa aina sillä, joka kykenee muutoksen suunnan havaitsemaan.

Se sääntö on tietenkin pätevä jo vanhastaan. Miten tätä periaatetta voidaan hyödyntää? Vaikeus alkaa tästä. Muutoksen sunntia on niin monen monta. Oikean valitseminen tuottaa tuskaa. Johtajille koko kenttä avautuu lottona. Agoritmitkään ole täsmällisiä, nekin voivat erehtyä. Ajatukseni suuntautuu silloin ymmärrettävästi juuri valittuun kaupunginjohtajaan. Hänen ensimmäiset linjavetonsa, joko ovat oikeita tai sitten vääriä. Tietäjiä tarvittaisiin, jos niita löytyisi. Pikaiset korjausviennit kyllä ho…