Siirry pääsisältöön

Pääsiäinen

Pääsäisenä meillä lastenkin oli syötävä lammasta. Munia värjättiin ja kaikkea piti ainakin maistaa. Silloin, vielä ortodoksisessa perheessä, pääsiäinen tuntui juhla-ajalta. Paastoa ei sen enemmin kunnioitettu, suomalaisia kun oltiin, mutta monenlaista ruokaa oli tarjolla. Lihavuus oli kyllä tunnettu, se kuului vain hyvinvoiville perheille. Sellaisia me emme suinkaan olleet. Palkat tuntuivat pieniltä ja niin ne olivatkin. Naapureilta saatiin lainaksi, jos omat varat eivät ruokalaskuihin riittäneet.         

Muistini lokeroissa ei ole, kun molemmat, Pietarissa koulunsa käyneet vanhempani ottivat suomalaisen sukunimen. Sisareni Veera, kaksi ja puoli vuotta minua vanhempi, jo edesmennyt,  koulunsa paremmin suorittanut, olisi varmaan ollut muistavampi. Isäni sukuhaara piti joka tapauksessa Rantamo-nimeämme kauniimpana kuin äitini perheen Kaskea. Siihen aikaan ei lapsilta juuri kysytty tällaisia, suuria asioita. Lelut, leikkiminen ja sään mukaan pukeutuminen olivat korkeintaan niitä lapsille kuuluvia.

Sen muistan jo aika pienenä, että isäni sukuhaara ponnahti perheemme pöytäpuheissa aina edelle äidin aikaisempaa nimeä. Syykin oli selvä. Siihen aikaan miesten arvostus yleensä korkeammalla kuin naisten. Miehet johtivat yhteiskuntaa ja perheen päänä luonnollisesti toimi isä. Kuriinkin vedottaessa isää  odotettiin. Vitsa odotti oven pielessä ja sitä käytettiin aina tarvittaessa. Musiikin taitajana isäni suku oli korkealla. Äitini kyllä oli naisena harvinaisessa virassa, ruotsalaisen rikkaan dynamiittikeksijän sairaalassa kassana.

Pelastusarmeijassa käytiin lapsena usein, sisareni Veera puhtaassa mekossa ja minä polvihousuissa.
Koko perhe piti arvossa näitä uskon sotilaita. Lyhytkasvuinen nainen sai aina avustuskolikot keräyskoppaansa kauppaostos- ja vaalimatkoilla.  Pelastusarmeijan lehteä äitini tilasi lähes kuolemaansa saakka ja se myös tuotiin kotiin. Nämä uskon sotilaat, jotkut lopulta upseerinarvoisina, arvostivat myös äitiäni. Myös myöhäisimpinä vanhuusvuosina tunsin jo aikoinaan lopettaneen Pelastusarmeijan rakennuuspaikanan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa.

Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana …

Pelisäännöt

Kanavassa no 1/2028 (HJ) pohtii muuttaako some demokratian pelisäännöt. Ajatus sulkee näin presidenttivaalien esi-iltana monet tärkeät aiheet kultaisen sijansa. Taas kerran, kaikkien suhteiden keskiössä, näyttää olevan se mahtivoima, joka kykenee lähes kaikkeen. Valta. Tätä voimaa on tutkittu paljon. Yleisesti on tultu toteamukseen, etää valtaa käyttää se, joka kykenee saamaan asiat edistymään. Sitä on nopeasti muuttuvissa tilanteissa aina sillä, joka kykenee muutoksen suunnan havaitsemaan.

Se sääntö on tietenkin pätevä jo vanhastaan. Miten tätä periaatetta voidaan hyödyntää? Vaikeus alkaa tästä. Muutoksen sunntia on niin monen monta. Oikean valitseminen tuottaa tuskaa. Johtajille koko kenttä avautuu lottona. Agoritmitkään ole täsmällisiä, nekin voivat erehtyä. Ajatukseni suuntautuu silloin ymmärrettävästi juuri valittuun kaupunginjohtajaan. Hänen ensimmäiset linjavetonsa, joko ovat oikeita tai sitten vääriä. Tietäjiä tarvittaisiin, jos niita löytyisi. Pikaiset korjausviennit kyllä ho…

Kaupunkistrategia

Sain käsiini Kotkan kaupunkistrategian. Rohkea se ainakin oli ja kehitysjohtajan kädenjälkeä siinä näkyi. Saa sitten nähdä, miten se suunnitelma aikanaan toteutuu. Mutta jos-sanaa olisi aikaisemman kaupunginjohtajan kannattanut lukuisissa paikoissa viljellä. Se ei, itseluottamukseen vedoten, vain käynyt, lopun saatoimme havaita. Nykyisen kaupunginjohtajan asenne muistuttaa jopa uhkarohkealta. Ainakin näin vanhuksen silmissä. Siinä määrin johtajavakanssit vaihtuvat. Totista kulttuurijohtajaa Kotka, menneisyyteensä tiukasti vedoten, tarvitsee. Kehitysjohtajan kotiseuturakkaus lienee palkankorotuksella hoidettavissa. "Oh weh", sanoisi saksalainen. Tietävätkö hekään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja pitääkö olla jo huolissaan?

Kaupunkistragia tällaisella rikkaan menneisyyden kaupungilla pitää olla. Siitä emme tingi. Se on sitten eri asia, mihin asetamme painopisteemme. Koulutukseen, kulttuuriin vai kaupallisuuteen? Tietääkö Cursor Oy kaiken tulevaisuudesta? Onko siinä se stra…