Siirry pääsisältöön

Sotatarinoita

Miten nykynuorisomme näkee maamme sota-ajan? Otsikko oli jo siinä määrin provokatiivinen, että se suorastaan kehoitti ja houkutteli yo-kirjoituksissa valitsemaan aiheen. Iiris Vartiainen on varmasti ansainnut palkkionsa. Mutta hänen kirjoituksensa herätti ajatuksia, sillä kaikkiin kysymyksiin hänkään ei vastannut. Eikä sellainen tarkkuus liene ollutkaan aiheitten laatijan tarkoitus. Iiris Vartiainen lähtee alkuun siitä, että sotamenestyksiä pidetään ikäänkuin itseisarvoina ja "Talvisodan henkeä" pidetään yhä elossa. Sitä voidaan sitten yhdistellä ihan mihin tahansa.Taustastaan  hän vaikeni.

Ajatuksia kirjoitus todellakin herätti, itse tuon pelkoa ja kauhua herättäneen ajan kokeneena. Ensin 10-vuotiaana sotapakolaisena lähellä armeijamme päämajakaupunkia Mikkeliä viholliskoneitten pommitusreittejä seuraten ja desantteja peläten. Sittemmin Kouvolan rautatieristeyksen pommituksessa äitini ja sisareni kanssa metsään paeten ja pyörtyen. Sinä helmikuisena päivänä kaksitasohävittäjillä modernimpaa lentokalustoa vastaan taistelleet lentäjämme kärsivät pahoja tappioita. Emme jaksaneet tuntea ylpeyttä verisen sodan keskellä.

Kirjoitus herätti ajattelemaan miehiä, sotilaita kaikissa armeijamme aselajeissa. Vuosikausia asuminen korsuissa, maan alla, rottien ja täiden ainoana seurana aiheutti ihmetystämme. Miten nuoret miehet jaksoivat sitä elämää? Niin ajattelivat silloiset lapset, vanhemmista puhumattakaan. Miesten teot liityivät henkilökohtaisiin uhrauksiin, niin me silloin sotapropagandamme tukemana halusimme uskoa. Sotatarinoita syntyi. Niistä kirjoitettiin ja niitä luettiin. Myönnetään, että sota-ajoissa vellominen saattaa nuorissa  aiheuttaa vääristäviä, vanhanaikaisia arvoja.

Mutta Iiris Vartiaistakin rupeaa vanhana kolottamaan. Harvemmin keskustellaan siitä, olisimmeko me Pietarin alaisena saavuttaneet saman hyvinvoinnin tason. Monet pienet valtiot tuntuvat sitä meiltä kadehtivan. Ei tarvitse mennä kauas, kun osutaan henkilöön, joka on taistellut Suomen sodissa. Tapaamme siellä naiset, lotat ja kaikki kotirintamallamme työskennelleet. Yhteinen oli asiamme. Siltä ei sen sijaan enää tunnu, kun katselee tv:sta lakiemme laatijoiden riitelyä. Vain puolueen etu merkisee jotain. Eduskuntapaikka, vaikka kuinka kaveria kumoon kammeten, täytyy voittaa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Nautiskellen

Venäjän suuret kaupungit ehtivät nauttia jo pitkähkön aikaa korkean öljyn hinnan luomasta elintasosta. Täälläkin alkuhankaluuksien jälkeen venäläiset matkailijat nähtiin jonkinlaisina onnen haltijoina. Tulevaisuutta kohensivat kylpyläinvestoinnit. Viereen rakentuivat hotellit ja avarat, kielitaitoa tarjoavat myymälät ja moninaiset muut palvelut. Venäläisten naapuruus nähtiin jo kansallisena rikkautena. Hallinto siinä tunnelmassa pääsi kehittymään pullukaksi. Niin vahva oli usko tulevaisuuteen, että suomalaistenkin suuryritysten tekemät suurmokat voitiin antaa anteeksi. Ei edes tarkkaan tiedetty, miten suuria pääoma-arvojen menetyksiä ikään kuin unohdettiin . Kieltäydyttiin lisäksi uskomasta, että joukko paperikoneita joudutaan tuotteen menekin puuttuessa ajamaan alas. Kuka arvasi matkapuhelitekniikan hakevan aivan uusia kehityssuuntia? Kaikesta kuitenkin selvittiin kunhan otettiin vain ronskisti velkaa. Kun nyt seisomme kuntavaaliemme edessä ja olemme käytöksessämme ottaneet kunnon...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...