Siirry pääsisältöön

Sotilaspoika

Sotilaspojat olivat sodan aikana arvokas apu kenttäarmeijalle,  joka asui korsuissa vuosikausia eri rintamilla. Sotilaspojiksi liittyneiden työ oli arkista: mottikirveet, lapiot ja sen sellaiset eri väriset tunnusmerkit löytyvät tänä päivänä henkilökohtaisten kunniamerkkien korulippaista. Käydessäni kutsuttuna, sittemmin RUK:n johtajaksi ylenneen ev. Hutkan vieraana RUK:n asevelvollisuuksia käsittelevässä toimistosssa, siellä ohimennen arvioitiin myös sotilaspoikien sodanaikaisia tehtäväviä.

Mikä oli henkilökohtaisesti vaikein tehtävä, minkä jouduin sotilaspoikana tekemään. Mainitsin Kannaksen suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944, jolloin kaikki lomalaiset kutsuttiin äkkiä takaisin rintamille. Otin silloin henkilökohteiselle vastuulleni paluukäskyjen jakamisen Karhulassa kaikkein punaisimmalle asuinalueelle. Tunnepitoisimmat haukut sain silloin osakseni, kun käskykirjeen ottivat vastaan rintamiesten puoliso. Usein itkevä lapsi sylissä. Se oli kaikkein vaikeinta.

Pidän, kunnioituksestani huolimatta, sotilaspoikain historiaa ristiriitaisena, siinä muut 93000 sodan uhria on eroteltu sotilaspoikana kuolleiden vastaavasta kunniasta. Kaikki eivät näin ajattele, mutta minä teen niin. Numeromiehenä tiedän että järjestö on tänään liian kallis nyt muisteltavaksi, omine lehtineen ja kalliine johtoportaineen. Pidetäänkö kaikkia silloisia sotilaspoikia jo vanhuuttaan vajaamielisina? Edellytyksenä silloin, jo kohteliaisuussyistä, että itse on palvellut sodan aikana sotilaspoikana. Huolimatta jäsenluetteloiden katoamisesta, sitä arkista työtä olen joutunut tekemään.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keskon pääjohtaja povaa vaikeita aikoja

Keskon pääjohtaja sopeutti suomalaisia ajatukseen, että perinteinen kauppa tulee lähivuosina vähentämääm koko maassa toimipaikoistaan kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Jos määrä todellisuudessa on tätä suuruusluokkaa, tuleeko ilmiö, jos se osoittautuu todeksi, muuttamaan yhteiskuntaa ja jos muuttaa, niin miten. Mistä tällainen tilanne voisi syntyä? Ensimmäiseksi syyksi osoitetaan verkkomarkkinoita, mikä merkitsee, että siirrymme oikein joukolla muun muassa ostamaan kaikkea mahdollista sähköisen verkon kautta. Silloin tarpeemme pitää myyntihenkilökuntaa vähenee. Verkkokauppa olisi suuren vallakumouksen ensimmäinen aiheuttaja. Kauppa kokee elintason alentuessa  muutakin vähentymistä. Jos kehitys tähän suuntaan menisi, mitä se saisi aikaan? Ensi alkuun se lisäisi tietenkin, kuten väitetään myyntiväen työttömyyttä. Osa tämänhetkisistä saisi vastaisuudessa mahdollisesti toimeentulonsa verkkokaupan markkinoijina, pakkaajina tai muussa toiminnassa verkkokaupan sisällä. Pieni osa t...

Yhteismoka

Liian harvat, niin demareissa kuin oikeistossakin, tajuavat sen menetyksen suuruutta, jonka kansamme on muutamassa vuodessa kärsinyt: Jo 41 valtavaa paperikonetta on jouduttu kysynnän puutteen takia pysäyttämään.  Lisäksi ei Nokia enää valmista matkapuhelimia, jotka aikanaan toivat melkoisen veromäärän valtion kassaan. Menetys on siis suunnaton. Sitä ei millään Antti Rinteen taikasanalla takaisin saa, ei sitten missään muodossa. Maailma muuttuu, sitä ei estä mikään. Uusi maailma vaatii uudet tuotteet ja uuden järjestyksen. Mikään koulutusraha ei kykene äkkiä luomaan ihan uutta. Velkakello tikittää ja samanaikaisesti SAK.n propaganda jauhaa ja pauhaa. Järkevä osa kansasta alkaa jo tuskastua lakkouhkailuihin, joista ensimmäistä, odotellaan  metsäkonealalla 11,01.2016. Kysymyksessä olisi siis varsinaisen lakkoaallon esivaihe. Muistutus siitä voimasta ja vallasta, jota ei tässä tilanteessa kannata käyttää. Mutta taistelumuskelit ovat molemmilla puolilla olleet tarpeeksi jo näy...

Pietari, Pietari, Venäjä!

Venäjä on kauan ollut kulttuurivaltio. Pietari oli jo 1900-luvun alussa loistokas kansainvälinen metropoli. Komeus vain oli, niin kuin on tänäänkin, keskittynyt suurkaupunkeihin Moskovaan, Pietariin ja muutamiin väestökeskuksiin. Maaseudulla näkymä ja tien kunto olivat sitten jotain muuta. Automatkailijat sen tietävät, eiväkä olosuhteet ole pian muuttumassa. Kotkassa kaupunkisuunnittelu on vuosikymmeniä keskittynyt turismin odotukseen, ja aina pettynyt. Omasta tarjonnan vajeesta on pyritty pyristelemään irti jollain yksityisellä, pompöösillä rakennuksella, kuten Merikeskus Vellamolla, jonka vetovoimaa ei ole osattu, varoituksista huolimatta, alkuunkaan arvioida. Kaupunkipoliittisen vallan ja Venäjän rakkauden sulautumana onkin sitten liu'uttu todellisuudesta epätodellisuuteen. Merikeskus Vellamon viimeiset kävijämäärät ovat jämähtäneet noin 100 000 henkilöön. Jos valtion ja kaupungin tappioksi yhteisen museon pidosta katsotaan vaikka 1 000 000 euroa, kävijämäärän tulisi ol...