Siirry pääsisältöön

Sissiarmeija

Puolustuksemme välttää laajaa materiaalitaistelua, koska sillä siihen ei ole varaa ja ennusteetkin lopputuloksesta ovat huonot. Sotaisen paukuttelunäytelmän sijasta sissiarmeijamme katoaa hiljaa metsiin. Sieltä käsin se tekee harkittuja iskuja joko ennalta suunniteltuihin kohteisiin tai syntyvien tilanteiden mukaan. Sissiarmeijamme kärki on hyvin varustettu taistelutapamme vaatimuksiin. Nykyaikaisesti aseistetut Jas Gripenit yhdessä norjalaisten kanssa hoitavat oman osansa ja tulevien ilmavoimien vuokraus valmistajamaalta irroittaa varoja maasodan hankintoihin. Ruotsi sitoutuu valtiosopimuksella siirtyvänsä teollisuutensa ja laivastonsa kautta Pohjolan puolustukseen. 

Sissiarmeijamme rekrytointiin ja mobilisaatioon tarvitaan perustamispaikoille tehokas ilmatorjunta. Se on käsittääkseni jo käsketty ilmavoimillemme ja Stinger-ohjuspuolustukselle. Niiden jatkohankintoihin löytynee rahaa. Viholliselle mikään ilmatoiminta ei tule metsäpeitteisessä maassa olemaan helppoa ja turvallista. Vihollisen kopterit eivät voi lentää oikeastaan mihinkään vuorokauden aikaan turvallisesti. Valloitusta yrittävän elintarvike- ja ammushuoltohuolto tulevat ensinnä kokemaan katkoja. Haavoittuneiden hoitoon saaminen liki mahdotonta. Torjuntatulta voi tärskähtää milloin mistäkin pensaasta. 

Sissiarmeijamme majoitus on pääosin luonnossa, mutta osin myös ennalta valituissa kesämökeissä. Talvikuntoiset kesäasunnot ovat taistelussa kova voimatekijä. Vihollisen oletettut liikkeeet ja agenttitoiminnan torjuntavaste ovat jo valmiina suunnitelmina tehtäväkansioissa. Avoveden aikana sissimme iskevät nopeakulkuislla, maastokelpoisilla pikkuveneillä. Silloin maahantunkeutujan ainoaksi mahdollisuudeksi jää sinne tänne ns. suojaleirien perustaminen. Kannattaako se? Toinen toisensa jälkeen nekin kokevat, ettei minkäänlainen leiriytyminen ole kannattavaa.

Siinä  kun nopeat Amos-kranaatinheittimet ja muut kaarituliaseemme sytyttävät koko leirin, hyökkääjän käsitys puolustajan kyvystä muuttuu nopeasti. Historia ei enää kiinnosta entiseen tapaan. Maamme valloitusta yrittävälle on hankalaa suojattujen leirien ylläpito kaikkine huollon lajeineen. Kaikki taistelutoimet - modernimpia kybertoimia myöten - kohtaavat tehokkaita vastatoimia. Panssarien torjunta on vaaditulla tasolla.

Niin sanottu hiljainen kuolema näkyy suurena loppusaldossa. Simo Häyhän perillisillä on pitemmälle kantava, nykyaikainen tarkkuusaseistus ja sen käyttäjillä erikoiskoulutus. Sotilaallinen esikuntatyö kysyy entistä enemmän kykyä ja ajassa toimivaa koulutusta. Menneisyydessä tehdyt sotilaalliset virheet vaativat mitä syvintä tietoa kaikista olosuhteista. Joskus on pakko luopua 200 tuliteräisestä krh -putkesta, koska taisteleva armeija tarvitsee nahkoja puhkikuluneisiin saappaisiinsa ja koululaiset samaan aikaan paperikenkiinsä.   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri ...