Siirry pääsisältöön

Murha

Kaikkei äärimmäisin keino pysyä vallassa, on kaikkina aikoina ollut poliittinen murha. Niillä on kuviteltu ratkaistavan ongelmia ja ainakin niiden määrästä on voitu päätellä, mikä on kansan kehitystaso. Viime aikoina sellaiseen ovat turvautuneet ainoastaan ne valtiot, joiden hallinto on sekava, tai joissa ylin valta horjuu. Tietämättä varmasti viime päivien kuuluisimman poliittisen murhan tekijöitä tai lopullista tavoitetta, inhottava työ on tavoittanut koko maailman huomion.

Boris Nemtsovin murhassa on liian monta sattumanvaraista yksityiskohtaa, jotta teko näyttäisi amatöörityöltä. Putinin johtamalla komitealla on useita etsintälinjoja, mutta tsetseenit on aina valmis suunta, Samanaikaisia  ISIS:in tekemiä teloituksia ei puolusta kukaan. Molemmat ovat järkyttäneet maailmaa. Valtaosa maailman väestöstä vain odottaa. Jääkö vastaväkivalta ainoaksi keinoksi lähteä taisteluun, kun suurin osa kansoista tuomitsee tämän tavan pitää valtaa?

Ukrainan säälittävässä tilanteessa odotetaan jo talouden romahdusta Venäjälle.. Julkisesti puhutaan pääasiassa vain talouden taantumisesta, vaikka se alkaa selvästi tavoittaa jo katastrofin  piirteet. Yksinkertaiset korjaukset, kuten keskuspankin rahoituksen läysääminen, eivät sitä enää pelasta. Tarvitaan moninainen joukko peruskorjauksia itseään suurvaltana pitävän talouteen. Öljyn ja kaasun hinta eivät enää sille tasolle nouse, minkä Venäjän kansa jo kuvitteli sille kuuluvan.

Liuskekaasun kiirehtiminen ja  muut talouspakotteet pitänevät huolen, etteivät energian hinnat enää helli Venäjää. Eikö kaiken taitava Putin olekaan enää mitään, kun entisille talousmiehille on jo annettu uutta näkyvyyttä? Uusi kansatalouden kasvumalli on hapuilevana näkynyt julkisuudessa kun rahaa sen toteuttamiseen ei ole. Sama koskee lupauksia tehostaa armeijaa. Yksittäisten toimien toteuttaminenkaan ei saa koko isoa sumaa liikkeelle.

Miksi Venäjän vihollisiin kuuluu aina tsetseeni? Nytkin poliittisen murhamiehen alkuperä oli se tavallinen. Jos viimeinen uutinen tekonsa "tunnustaneen" väkivaltaisista jäljistä on totta, Putinin valta ja oikeustaju pysyvät yhä poliittisen arvostelun kohteena. Toistaiseksi murhan tutkimukset ovat olleet huitaisuja ja täysin turhia. Tuskin kukaan länsimaisen oikeuden puolustaja on niiden oikeudesta vakuuttunut. Tuskin Putin itsekään.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri Karh

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana. Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osaa nykyist

Carean nykytilanne on muuttumassa hallitsemattomaksi

Jussi Raukko (Kouvola) kauhistutti äskettäin Kymen Sanomissa mielipiteellään, että maakunnan etelän ja pohjoisen välinen kilpavarustelu erikoissairaanhoidon investoinneissa nousee jo 200 miljoonaan euroon, ehkä ylikin. Kauhistusta lisäsi se, että Kymenlaakson omistajakunnat yhdessä ovat keskussairaalalleen tänään velkaa jo 24 miljoonaa! K eskussairaalan kunnossa ja toimitusjohtajan lausunnoissa tilanne on näkynyt. Sairaalan oma rahantarve ja omistajakuntien samanaikainen painostus alijäämäiseen talousarvioon ovat pakottaneet Carean ottamaan omiin nimiinsä velkaa kymmeniä miljoonia, vaikka sillä samaan aikaan on ollut jättisaatavia omistajiltaan. Onhan se aivan hullu tilanne. Näillä kuitenkin mennään, koska omistajakunnat näkevät maineensa takia velat mieluummin Carean kuin omassa repussa. Tilanteeseen toivotaan toki muutosta, sillä Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jo herkistetty puuttumaan keskussairaalaa puuduttavaan talousarviokikkailuun. Nyt on syytä luottaa korkean