Siirry pääsisältöön

Pelko

Tänään on muotia puhua pelolla johtamisesta. Suuri sanomalehti ottaa esimerkiksi Nokian huippuajan viimeisimmän johtamistavan. Kun lautta alkoi hajota, tilastot puhua vakavia, johto rupesi hermostumaan. Niinhän se useimmiten käy. Ehditäänkö siinä sitten kerätä avuksi sellaisia usein ulkoisia voimia, että ympäristön vaatima toiminnan muutos ehditään taitavin avuin toteuttaa. Sen saavutuksen määrää vasta uusiutuva johdon kokonaiskyky.

Ajatteleeko lukija silloin lainkaan, miten paljon pelolla johdetaan maailmassa. Koko sotilallinen johtaminenhan on kautta aikojen perustunut pelkoon - toisaalta myöskin - univormujen ihailuun. Niinpä ystävällisesti hymyilevä kasvo saattoi kätkeä taakseen piiloitetun ajatuksen:hymyn kohteen toivotaan todellisuudessa häipyvän mahdollisimman kauas näkyvistä. Kauniisti valittu sana saattoi siis kätkeä todellisuuden. Myös johtamiskykyjen rajallisuus saattoi johtaa pelolla johtamiseen.

Missä tänään pahimmin johdetaan pelolla? Lähes kaikkialla. Toive yleisestä intensiivisyydestä, liittyneenä kykyyn nähdä oikein ja jatkuvasti kaikki muutokset, antavat edelleen odottaa. Pahimpana esimerkkinä suuri kansainvaellus, jota me kaikki tänään olemme hoitamassa, ja joka jakaa kansakuntia ennen näkemättömällä voimalla. Kyvykkäimpien johtajien silmien turvotus, poskien kuoppautuminen ja gallupien hyytyminen, antavat aika lohduttoman kuvan ns.oikeasta tavasta johtaa.

Jokainen sota päättyy joskus, niin ainakin sanotaan. Niin Syyriassakin. Mitään suurta merkkiä siitä, että pelko ei joukkoja johdattaisi vastaisuudessa, ei ole näköpiirissäkään. Ensimmäisen kansainvaelluksen laantumisen saanee - ainakin pohjoisessa aikaan - räntäsade. Se hallitaanko täällä turhat pelot, on sitten toinen kysymys. Kansainvaellus, perustukoon se sitten valheellisiin lupauksiin tai syntyköön ihan rehellisestä hädästä, voi johtaa, oikein oivallettuna, kaikille onnelliseen lopputulokseen.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sota

Järkyttävän pitkä ja monivaiheinen oli JR 1:n taistelutaival Kannaksella 1941, kunnes rykmentti aikanaan Lempaalassa ja Valkeasaaressa saavutti hiekkaiset asemansa. Sain loistavasti palvelevan Karhulan kirjaston kautta käsiini teoksen, joka vavahdutti. Olin itse saanut reserviupseerin kovan koulutuksen ja kurssin (68) aikana kuunnellut Ev. T.V.  Viljasen, läpimurron aikaan  JR 1:n komentajan, esitelmän taistelun raivokkaimmista, räjähtävimmistä ja murhaavimmista kohdista.

Asemasota vuosina 1942-43 yllätti kaikki. Alkoi kansan jatkuva nälkä, armeijalla ja suurimmalla osalla siviilissä.  Se ei kuulunut alupitäen sodan suunnitelmiin. Taistelut rintamilla kyllä rauhoittuivat, mutta armeijan olosuhteet eivät. Kuravesi, täit, luteet ja rotat vierailivat vuosikausia korsuissa nukkuvien luona, jopa ruoassakin. Pimeänhämärää joka paikassa. Kynttilöitä ei ollut koko aikana riittävästi. Ei tuikkinut joukottain öljylamppuja korsuissa. Radioita oli jos oli. Kansanhuollolle tehtiin halkoja, kerätti…

Polku

Uusi kaupunginjohtaja on nyt valittu. Kaikki haluavat onnitella, me mukana. Nyt pian on valittava se polku, jota koko kaupunkia aiotaan kuljettaa. Ikivanhana numeromiehenä teen ehdotuksen: Kaikki uusiksi! Olemme turhan kauan kiemurrelleet kivuliaassa rahapulassa.  On etsitty vain velansaannin mahdollisuuksia. Vaaleanpunaista tapaa on käytetty, jotta saataisiin edes näennäisesti onnistumisia.  Uusi avaus näyttäisi todellista rohkeutta. Oikeitten neuvonantajien vuoro on nyt - valtiokonttorin mustatakkisten - eikä  minkäänlaista kippurointia.

Taistelun väistäminen ei merkitse heikkoutta. Jos voimat on tuhlattu loppuun ja jatkuvasti tehdään vääriä päätöksiä, on syytä etsiä uusi polku. Kaikki tilastot, joita nyt kannattaa uskoa, julkaisevat vain tietoja huonoista tuloksista. Ne eivät osoita, että kaikki päättäjät olisivat heikkoja. Eivät  vain kyenneet vastustamaan poliittisesti reheviä lupauksia.  Terveille raiteille vievää polkua, ei siitä syystä ole löydetty. Kuunneltiin liian kauan vää…

Pelisäännöt

Kanavassa no 1/2028 (HJ) pohtii muuttaako some demokratian pelisäännöt. Ajatus sulkee näin presidenttivaalien esi-iltana monet tärkeät aiheet kultaisen sijansa. Taas kerran, kaikkien suhteiden keskiössä, näyttää olevan se mahtivoima, joka kykenee lähes kaikkeen. Valta. Tätä voimaa on tutkittu paljon. Yleisesti on tultu toteamukseen, etää valtaa käyttää se, joka kykenee saamaan asiat edistymään. Sitä on nopeasti muuttuvissa tilanteissa aina sillä, joka kykenee muutoksen suunnan havaitsemaan.

Se sääntö on tietenkin pätevä jo vanhastaan. Miten tätä periaatetta voidaan hyödyntää? Vaikeus alkaa tästä. Muutoksen sunntia on niin monen monta. Oikean valitseminen tuottaa tuskaa. Johtajille koko kenttä avautuu lottona. Agoritmitkään ole täsmällisiä, nekin voivat erehtyä. Ajatukseni suuntautuu silloin ymmärrettävästi juuri valittuun kaupunginjohtajaan. Hänen ensimmäiset linjavetonsa, joko ovat oikeita tai sitten vääriä. Tietäjiä tarvittaisiin, jos niita löytyisi. Pikaiset korjausviennit kyllä ho…