Vanha kansantapa oli järjestää kuolleen kunniaksi pidot, joissa tarjoilu oli runsas, mikäli kuolleen omaiset varoiltaan siihen kykenivät. Syömisen katsottiin saattavan poistuneen arvokkuudella tuonpuoleiseen. Varattommilla tarjoilu oli tietenkin vaatimattomampaa. Soppa ja kahvi riittivät, jos oli sitäkään. Jonkinlainen tarjoilu pyrittiin kuitenkin järjestämään. Kuollutta muistelivat toiset itkunsekaisin murhemielin, toiset taas ottivat tapahtuman luonnon järjestämänä, mutta henkisesti ahdistavana pakkona.
Sivistystason kohotessa alkoi vainajan muistelu tulla yhä monisanaisempana esiin. Suvun vanhin saattoi esimerkiksi muistella tapahtumia poistuneen elämän varrelta. Kuolleen sanallinen kunnioitus kohosi merkittävään asemaan. Teollisuuspaikkakunnilla nähtiin erikoisen näyttävänä, jos työnantajan edustaja saapui mukaan muistelupaikkaan ja toi miellyttäviä työyhteisön muistoja mukaan puheeseen. Ammattiylpeys tuotiin tuohon aikaan esiin korostetulla tavalla.
Maailman muuttuessa hautajaistavat muuttuivat. Tultiin kehityksessä tapojen saranavaiheeseen. Koska puheenpito yleensä on jälkeen jääville vaikeata, alettiin kuolleen elämän korostukseen käyttää ammatti-ihmisiä. Puheen pitäjiä oli niukasti, mutta tehtävään hankittiin usein julkisuudessa tunnettuja luokkatovereita, harrastus- ja urheilu-, kalakavereita, virkaystäviä. Korulauseet alkoivat puhujien lajin myötä korostua. Saattojoukko alkoi saman tien vähetä.
Tottakai sellaiset ihmiset, jotka mielipiteineen julkisuudessa esiintyivät, olivat halutuimpia saattopuhujia. Samalla törmättiin kuitenkin päin kehityksen itse valitsemaa omaa suuntaa. Suuria hautajaisia arvokkaine pitoineen järjestivät ainoastaan ne, joiden maine suvun ja yhteiskunnan silmissä sen vaati. Näissä puheet haluttiin usein katsastaa etukäteen. Jälkikirjoituksissa alkoi toistua tehokkuuden ihailu, vähemmin inhimillinen lämpö ja aidosti surevat läheiset.
Tavanomaisissa hautajaisissa väki edelleen väheni, maallistuminen jatkui. Posti vei osanoton sijaisena parilla postimerkillä adressin. Niinpä yhä useampi hautajaistilaisuus käytiin ainoastaan kaikkein lähimpien läsnäollessa. Yhä usemman näkemys korosti, että muistelutilaisuus oli vain saattajien poskiryppyjen vertailua ja iänmerkit huulten yläpuolella haluttiin yhä harvempien havainnoiksi. Kirkollisetkin hautajaiset yleisimmin kokivat pelkistyksen, joka ei kyllä seuraa minkään uskontokunnan tavoitteita.
Sivistystason kohotessa alkoi vainajan muistelu tulla yhä monisanaisempana esiin. Suvun vanhin saattoi esimerkiksi muistella tapahtumia poistuneen elämän varrelta. Kuolleen sanallinen kunnioitus kohosi merkittävään asemaan. Teollisuuspaikkakunnilla nähtiin erikoisen näyttävänä, jos työnantajan edustaja saapui mukaan muistelupaikkaan ja toi miellyttäviä työyhteisön muistoja mukaan puheeseen. Ammattiylpeys tuotiin tuohon aikaan esiin korostetulla tavalla.
Maailman muuttuessa hautajaistavat muuttuivat. Tultiin kehityksessä tapojen saranavaiheeseen. Koska puheenpito yleensä on jälkeen jääville vaikeata, alettiin kuolleen elämän korostukseen käyttää ammatti-ihmisiä. Puheen pitäjiä oli niukasti, mutta tehtävään hankittiin usein julkisuudessa tunnettuja luokkatovereita, harrastus- ja urheilu-, kalakavereita, virkaystäviä. Korulauseet alkoivat puhujien lajin myötä korostua. Saattojoukko alkoi saman tien vähetä.
Tottakai sellaiset ihmiset, jotka mielipiteineen julkisuudessa esiintyivät, olivat halutuimpia saattopuhujia. Samalla törmättiin kuitenkin päin kehityksen itse valitsemaa omaa suuntaa. Suuria hautajaisia arvokkaine pitoineen järjestivät ainoastaan ne, joiden maine suvun ja yhteiskunnan silmissä sen vaati. Näissä puheet haluttiin usein katsastaa etukäteen. Jälkikirjoituksissa alkoi toistua tehokkuuden ihailu, vähemmin inhimillinen lämpö ja aidosti surevat läheiset.
Tavanomaisissa hautajaisissa väki edelleen väheni, maallistuminen jatkui. Posti vei osanoton sijaisena parilla postimerkillä adressin. Niinpä yhä useampi hautajaistilaisuus käytiin ainoastaan kaikkein lähimpien läsnäollessa. Yhä usemman näkemys korosti, että muistelutilaisuus oli vain saattajien poskiryppyjen vertailua ja iänmerkit huulten yläpuolella haluttiin yhä harvempien havainnoiksi. Kirkollisetkin hautajaiset yleisimmin kokivat pelkistyksen, joka ei kyllä seuraa minkään uskontokunnan tavoitteita.
Kommentit