Siirry pääsisältöön

Valhe

Juuri nyt on se aika, jolloin kunnan hallintoon pyrkivä saa puhua uskonsa siivittämin sanoin. Joku sanoo silloin lisävelan varsinaiseksi myrkyksi tulevalle nuorisolle, toinen taas vahingoksi koko kaupungin taloudelle. Joku kauhoo nimenomaan velalla yhteiskunnasta syrjäytymisen suojaa. Kukaan ei kuitenkaan lopulta tiedä, mihin monipolvinen kehitys todella kulkee ja mikä on kaikkien kannalta kaikkein oikein ratkaisu.

Vaalien alla on helppoa haukkua päättäjiä kykenemättömästä hallinnosta, vaikka  juuri lempeällä sovittelulla oikeassa murroskohdassa on saatu aikaan tyydyttävïä ratkaisuja. Harva on arvostanut sitä elämänlaatua, jota päättämättömyys ja samalla myös haukuttu pehmeys, meille kullekin, on tarjonnut. Olisiko nyt vaalien alla olla sopiva hetki arvostaa sitä nk. pitkänä pidettyä neuvottelua, mikä on kulunut arvostetun ay-liikkeen kanssa, jotta yleensä on kyetty purjehtimaan läpi karikkojen.

Pitäisikö nykyistä hallitusta oikeastaan kehua? Virheeksi kutsutusta pehmeydestä on moni voinut jopa nauttia. Moniin muihin kansoihin nähden hyvät etuudet on voitu on voitu säilyttää ja siten sallineet nimikkeen - hyvinvointivaltio. Tilanteen edetessä joudumme ilmeisesti vielä kurkistamaan menneisyyteen, sillä yhdessä tehdyt virheet vaativat oman yhteisen korjauksensa. Kaikkia eivät sopeutukset tule varmaan miellyttämään.

Koko maailman suurinta talousmahtia alkaa pian hallita mies, jonka vaalien aikaisiin äännähdyksiin   kaikki eivät usko. USA:n hallintoon kuuluu toki voimia, joiden arvellaan korjaavan pahimpia mutkia. Miten tämä tulee vaikuttamaan meidän oman yhteiskuntamme elämään, miten sen vaalipuheisiin? Olemmeko vapaan tiedonvälityksen mukana syöksyneet aikaan, jossa tahallisesti vääreillä väreillä maalailu on mediassa jopa toivottua?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana. Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osa...