Työkalumestari Veijalainen oli monenmuotoisesti ehtoisa mies. Hän seinänaapuri, asui vaimonsa Lempin ja adoptiopoikansa Felixin kanssa neljän perheen puutalossa ja hän oli kaiken lisäksi varakas. Työtaidollaan hän oli asemansa asuntoja jakavan konttoripäällikön silmissä valloittanut. Iso konepaja arvosti juuri asunnoilla työntekijöitään. Asunnoilla ensin ja sitten sen jälkeen palkoilla.
Työkalumestari Veijalainen nautti molempia. Ei ollut sattuma, että hän omisti seutukunnan ensimmäisen radion. Siitä huolimatta me naapureina emme tunkeutuneet hänen perheensä joukkoon. Sen sijaan me lapset, viidestä kymmeneen ikäiset, varauduimme joka torstai varttia vaille viisi kamariin, monivärisen tapetilla päällystetyn, selvästi läpikuuluvan seinän viereen.
Lapsirakas Veijalainen itse tiesi lasten odottavan seinän vieressä naapurin puolella ja viritti radion sen mukaisesti. Siinä odottaessa lapslta unohtuivat likaantuneet mekot, rikkoutuneet nauhasukat ja persuksista puhki kuluneet polvihousut, kaikki. Muu elämä tuntui sillä hetkellä yhdentekevältä. Äidin tarjoama mehulasi saattoi keneltä hyvänsä kaatua jännityksessä lattialle.Vain Markus-setää odotettiin. Veijalaisilla riiti hymyä.
-Täällä Markus-setä, hyvää päivää kaikki lapset, näin se muistaakseni alkoi. Sitten tulivat pehmeällä äänellä minuutteja kestävät muistutukset kaurapuuron terveellisyydestä, tarpeellisista rokotuksista ja villaisten vaatteiden suojasta koleana aikana, Alueemme terveyssisar turvautui lasten rokotusitkuissa samoihin rauhoittaviin sanoihin. Jutustelunsa jälkeen Markus-setä tyylilleen uskollisesti sitten kertoi, ketkä tällä kertaa ohjelmassa esiintyivät. pääasiassa lauloivat tai lukivat runon.
Kuusivuotiaana koin sen riemun, että vanhemmat hankkivat meille vuotta ennen talvisotaa oman radion. Lastentunnit kuunneltiin siitä lähtien tietenkin kotona, mutta Markus-setä jäi sisimpäämme ikuiseksi ystäväksi.Tänään olen sitä mieltä, että hän sanoillaan muokkasi monen käytöstä ja luonnetta. Markus-sedän kodikkaan äänen me vielä harmaapäisinä vanhuksina tunnemme. Hän aikanaan valloitti koko sisimpämme. Vanhus muisti unohtaneensa jotain tärkeää: -Terveisiä myös Veijalaisille. Heippa vaan kaikille sinne pilven päälle!
Työkalumestari Veijalainen nautti molempia. Ei ollut sattuma, että hän omisti seutukunnan ensimmäisen radion. Siitä huolimatta me naapureina emme tunkeutuneet hänen perheensä joukkoon. Sen sijaan me lapset, viidestä kymmeneen ikäiset, varauduimme joka torstai varttia vaille viisi kamariin, monivärisen tapetilla päällystetyn, selvästi läpikuuluvan seinän viereen.
Lapsirakas Veijalainen itse tiesi lasten odottavan seinän vieressä naapurin puolella ja viritti radion sen mukaisesti. Siinä odottaessa lapslta unohtuivat likaantuneet mekot, rikkoutuneet nauhasukat ja persuksista puhki kuluneet polvihousut, kaikki. Muu elämä tuntui sillä hetkellä yhdentekevältä. Äidin tarjoama mehulasi saattoi keneltä hyvänsä kaatua jännityksessä lattialle.Vain Markus-setää odotettiin. Veijalaisilla riiti hymyä.
-Täällä Markus-setä, hyvää päivää kaikki lapset, näin se muistaakseni alkoi. Sitten tulivat pehmeällä äänellä minuutteja kestävät muistutukset kaurapuuron terveellisyydestä, tarpeellisista rokotuksista ja villaisten vaatteiden suojasta koleana aikana, Alueemme terveyssisar turvautui lasten rokotusitkuissa samoihin rauhoittaviin sanoihin. Jutustelunsa jälkeen Markus-setä tyylilleen uskollisesti sitten kertoi, ketkä tällä kertaa ohjelmassa esiintyivät. pääasiassa lauloivat tai lukivat runon.
Kuusivuotiaana koin sen riemun, että vanhemmat hankkivat meille vuotta ennen talvisotaa oman radion. Lastentunnit kuunneltiin siitä lähtien tietenkin kotona, mutta Markus-setä jäi sisimpäämme ikuiseksi ystäväksi.Tänään olen sitä mieltä, että hän sanoillaan muokkasi monen käytöstä ja luonnetta. Markus-sedän kodikkaan äänen me vielä harmaapäisinä vanhuksina tunnemme. Hän aikanaan valloitti koko sisimpämme. Vanhus muisti unohtaneensa jotain tärkeää: -Terveisiä myös Veijalaisille. Heippa vaan kaikille sinne pilven päälle!
Kommentit