Siirry pääsisältöön

Asummeko hyvinvointivaltiossa?


Korkea koulutustaso kuuluu hyvinvointivaltion kärkitunnuksiin. Koululutuksesta jopa käydään sotaa eri yliopistojen ja muiden valmistuslaitosten välillä. Näin oppilaitosten kyky ja rahavarat tuottavat muun muassa tarjontaa, joka saa potentiaalisen oppilasainekseen valintatilanteessa liikettä.   Löytyykö työpaikka valinnassa olevilta saroilta opiskelun päätteeksi? Mitä valinta tulee vaikuttamaan ansiotasooni?

Koulutustason korottamisen pitäisi tuottaa erikoisosaamista. Erikoisosaamiselta taas odotetaan parempaa palkkaa. Opiskelupaikan valinnasta siis syntyy samalla elintasovalintoja. Erikoisosaaja ei ole mikään tavallinen kadulla kulkija. Syntyykö silloin vaara, että korkeampi koulutus polarisoi hänet hyväosaiseksi, tavallisiin ihmisiin verrattuna ja eikä tasa-arvo enää kuulukaan hyvinvointivaltion keskeisimpiin ominaisuuksiin?

Kaikki poliitikot kehuvat puolustavansa "pientä ihmistä". Mistä löytyvät globaalisessa mailmassa ne kaikkein pienimmät? Maahanmuuttajista, sairaista, työttömistä, vammaisista, köyhistä, lapsista vanhuksista, eri roduista, jne? Miten ihmisen pienuus määritellään? Missä kulkevat ne rajat, jotka erottavat pienen ihmisen meistä muista? Houkuttaa käsite poliitikkoja juuri vaikealla tulkinnallaan? 

Koulutustason korotus vaatii korkeampaa palkkatasoa. Korkeamman koulutuksen tulee siis luoda tuotteita, joita maailmalla riittävän paljon halutaan ja niistä yleensä ollaan valmiita maksamaan. Tällaisessakin mittelössä tasa-arvo häviää. Tasapäisyyttä tavoitteleva valtio ei yleensä parhaiten menesty kansainvälisessä kilpailussa. Kysymys siirtyy näin globalisuuteen. Onko se siunaus vai kirosana? Kohteleeko kansainvälisyys eri tavalla erilaisen koulutuksen saaneita?

Koulutustason täytyisi toimia käsi kädessä sen laadun kanssa, mitä myyjä tarjoaa ja mistä ostaja haluaa maksaa. Me tarvitsemme lisää työtä, siitä olemme kaikki samaa mieltä. Hokema ei ei siis ole mikään uutinen. Jos työn puute aiheuttaa työttömyyttä, se on varma merkki siitä, ettei meillä ole riittävää määrää kauppakelpoisia tuotteita. Tuotteistamisesta ja sen osaamisesta kaiken on siis pakko alkaa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sota

Järkyttävän pitkä ja monivaiheinen oli JR 1:n taistelutaival Kannaksella 1941, kunnes rykmentti aikanaan Lempaalassa ja Valkeasaaressa saavutti hiekkaiset asemansa. Sain loistavasti palvelevan Karhulan kirjaston kautta käsiini teoksen, joka vavahdutti. Olin itse saanut reserviupseerin kovan koulutuksen ja kurssin (68) aikana kuunnellut Ev. T.V.  Viljasen, läpimurron aikaan  JR 1:n komentajan, esitelmän taistelun raivokkaimmista, räjähtävimmistä ja murhaavimmista kohdista.

Asemasota vuosina 1942-43 yllätti kaikki. Alkoi kansan jatkuva nälkä, armeijalla ja suurimmalla osalla siviilissä.  Se ei kuulunut alupitäen sodan suunnitelmiin. Taistelut rintamilla kyllä rauhoittuivat, mutta armeijan olosuhteet eivät. Kuravesi, täit, luteet ja rotat vierailivat vuosikausia korsuissa nukkuvien luona, jopa ruoassakin. Pimeänhämärää joka paikassa. Kynttilöitä ei ollut koko aikana riittävästi. Ei tuikkinut joukottain öljylamppuja korsuissa. Radioita oli jos oli. Kansanhuollolle tehtiin halkoja, kerätti…

Polku

Uusi kaupunginjohtaja on nyt valittu. Kaikki haluavat onnitella, me mukana. Nyt pian on valittava se polku, jota koko kaupunkia aiotaan kuljettaa. Ikivanhana numeromiehenä teen ehdotuksen: Kaikki uusiksi! Olemme turhan kauan kiemurrelleet kivuliaassa rahapulassa.  On etsitty vain velansaannin mahdollisuuksia. Vaaleanpunaista tapaa on käytetty, jotta saataisiin edes näennäisesti onnistumisia.  Uusi avaus näyttäisi todellista rohkeutta. Oikeitten neuvonantajien vuoro on nyt - valtiokonttorin mustatakkisten - eikä  minkäänlaista kippurointia.

Taistelun väistäminen ei merkitse heikkoutta. Jos voimat on tuhlattu loppuun ja jatkuvasti tehdään vääriä päätöksiä, on syytä etsiä uusi polku. Kaikki tilastot, joita nyt kannattaa uskoa, julkaisevat vain tietoja huonoista tuloksista. Ne eivät osoita, että kaikki päättäjät olisivat heikkoja. Eivät  vain kyenneet vastustamaan poliittisesti reheviä lupauksia.  Terveille raiteille vievää polkua, ei siitä syystä ole löydetty. Kuunneltiin liian kauan vää…

Pelisäännöt

Kanavassa no 1/2028 (HJ) pohtii muuttaako some demokratian pelisäännöt. Ajatus sulkee näin presidenttivaalien esi-iltana monet tärkeät aiheet kultaisen sijansa. Taas kerran, kaikkien suhteiden keskiössä, näyttää olevan se mahtivoima, joka kykenee lähes kaikkeen. Valta. Tätä voimaa on tutkittu paljon. Yleisesti on tultu toteamukseen, etää valtaa käyttää se, joka kykenee saamaan asiat edistymään. Sitä on nopeasti muuttuvissa tilanteissa aina sillä, joka kykenee muutoksen suunnan havaitsemaan.

Se sääntö on tietenkin pätevä jo vanhastaan. Miten tätä periaatetta voidaan hyödyntää? Vaikeus alkaa tästä. Muutoksen sunntia on niin monen monta. Oikean valitseminen tuottaa tuskaa. Johtajille koko kenttä avautuu lottona. Agoritmitkään ole täsmällisiä, nekin voivat erehtyä. Ajatukseni suuntautuu silloin ymmärrettävästi juuri valittuun kaupunginjohtajaan. Hänen ensimmäiset linjavetonsa, joko ovat oikeita tai sitten vääriä. Tietäjiä tarvittaisiin, jos niita löytyisi. Pikaiset korjausviennit kyllä ho…