Nauhakaupunki

Matkasta Venäjältä Suomeen, samoin kuin Suomesta Venäjälle, puhutaan ja kirjoitetaan tulevina vuosina nykyistä enemmän. Sitten kun liikenne hightec-pikitiellä alkaa kasvaa. Silloin itsestään piirtyy esiin se luonnonmukainen nauhakaupunki, johon kuuluvat kaikki lopulta hyvin toinen toisilleen kelpaavat tienvarsikunnat. Uusi liikennepotentiaali kerää - kokemuksen mukaan - ihmisiä ja toimintaa. Sinne kokoontuu ja kehittyy itsestään uutta aloitteellisuutta. Nauhakaupungiksi muotoutuu yhtenäinen ja luonnollinen alue Vaalimaalta Kotkaan, ehkä Pyhtäälle saakka.

Mitä enemmän Helsinki kasvavilla nähtävyyksillään vetää puoleensa autoturisteja, sitä useampi matkailija haluaa pysäyttää ajonsa luonnollisista syistä, virkistyäkseen moderniksi rakennetussa matkailukeskus Kyminlinnassa. Siitä sitten huristelua vaatimaton tunnin pätkä ja turisti on parhaassa paikassa, missä pohjoiset kansat kykenevät omaa kulttuuriaan vierailleen esittämään, Helsingissä. Pohjoisten kansojen elintaso ja hyvinvointi kiinnostaa venäläisiä, heidän korkeinta johtoaan myöten. Elämisen pidempi odote ihan kiukuttamiseen saakka, kiinnostaa siinä eniten.

Oma, saareensa käpertyvä kaupunkimme voi omassa rahapulassaan viritellä matkan varrelle, varoihinsa sopivia verkkoja, saadakseen edes jotain hyötyä lisääntyvistä matkailijavirroista. Kaupunkimme maine omassa maassamme on jo nimittäin sellainen, ettei kotimainen matkailu täkäläisistä kohteista juurikaan innostu. Kaikki merkittävä tulee siis olemaan venäläisten varassa. Jo kristallipallosta voi silloin nähdä, miten ylimielisesti ydinkeskustaksi itsensä nimittämälle kaupunginosalle lopulta käy.

Kristallipallo näyttää, että Kotkansaaren asujille ei käy kuinkaan. Ydinkeskusta nimityksenä vain haalistuu. Esineistöltään miljoonakaungin turisteille vaatimaton, arkkitehtuuriltaan alueelle täysin sopimaton Vellamo-Merimuseo, jonka kattorakennetta vuosi vuodelta vesi läpäisee ja murentaa jää yhä enemmän yksinäisyyttään vartioimaan. Maretariumille käy samoin, vaikka eri syistä. Ankkurin luovuttaminen talouden laahukseksi ja loputtomaksi kustannustaisteluksi kirjavan kulttuuriväen haltuun koituu lopun tuhoksi.

Kun Kotkan jo tähänastiset velat synnyttävät pitkän ja pysyvän kassaköyhyyden, päätyy vain yhteen tulokseen: ei tästä satamanosasta ulkomaisille turisteille mitään vetokoukkua kehity. Kotkansaaren velvoitteeksi hiipii pikkuhiljaa muokkautuva asuntokeskeinen, hiljainen, ikääntyneitä linnoituksia hitaasti paikkaileva vanhakaupunki. Velanmaksuaan se ei kuitenkaan voi unohtaa. Eikä sitä, että nauhakaupunki ei enää tarvitse nykyistä määrää kaupunginjohtajia. Näin uusi pikitie muokkaa tulevaisuuden suunnitelmia monessa, monessa mielessä.