Siirry pääsisältöön

Huoli

Ollakseen edes jollain tavoin luotettava USA:n presidentti, Trumpin on nyt nopeasti saatava asioita pyörimään. Kampanjan puheissa luvattiin paljon, jotain on siis lähes heti tapahduttava. Ensin on saatava järjestykseen koko USA:n hallinto. Noin 4000:ää uutta, johtavaa virkamiestä ei noin vain valita. Riitoja on odotettavissa eri hallinnon haaroissa. Ajatukset ovat niin perin juurin hajallaan ja ministereiksi valittavat tulevat varmasti esittämään omia, kenties kauankin pohdittuja varauksiaan.

Numero yksi kiireellisyysjärjestyksessä, ja käytännössä kenties helpoimpana (!), on rauha Syyriaan. Siihen presidentti Putinkin lienee hanakimmin tarttumassa. Krimin niemimaalle Trump saanee aikaan ratkaisun keskustelemalla. Suurta Venäjän sotasatamaa jo nyt kannatteleva niemimaa, lienee helppo jäädyttää tulevaisuuden ongelmaksi. Varsinkin, jos osasta Amerikan ja Euroopan asettamista talouspakotteista luovutaan. Siinä sisällössä on jo alkuun hallinnon väellä ristikkäistä mietittävää.

Sitten kun kaikki esiin ponnahtavat taustan vaikutukset on saatu ministeriöissä käsiteltyä, riidat hallinnon piirissä ovat valmiina ja monia kyvykkäitä henkilöitä hallinnossa on kampanjassa julkaistujen lupausten takia pakko vaihtaa. Löytyykö silloin mistään lisää niitä kyvykkäitä? Kyllä ainakin oppositiolla riittää reposteluun kenttää! Tässä vaiheessa talousnobelisti Paul Krugmanin uusimpiin lausuntoihin on suorastaan pakko uskoa.

"Me luulimme, että kansakunta on ajan kuluessa tullut huomattavasti avoimemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi, vaikka ei olekaan kokonaan päässyt rotuennakkoluulojen ja naisvihan yli. Luulimme, että suuri enemmistö amerikkalaisista arvostaa demokraattisia normeja ja lakijärjestystä. Me olimme väärässä." 









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa.

Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana …

Kaupunkistrategia

Sain käsiini Kotkan kaupunkistrategian. Rohkea se ainakin oli ja kehitysjohtajan kädenjälkeä siinä näkyi. Saa sitten nähdä, miten se suunnitelma aikanaan toteutuu. Mutta jos-sanaa olisi aikaisemman kaupunginjohtajan kannattanut lukuisissa paikoissa viljellä. Se ei, itseluottamukseen vedoten, vain käynyt, lopun saatoimme havaita. Nykyisen kaupunginjohtajan asenne muistuttaa jopa uhkarohkealta. Ainakin näin vanhuksen silmissä. Siinä määrin johtajavakanssit vaihtuvat. Totista kulttuurijohtajaa Kotka, menneisyyteensä tiukasti vedoten, tarvitsee. Kehitysjohtajan kotiseuturakkaus lienee palkankorotuksella hoidettavissa. "Oh weh", sanoisi saksalainen. Tietävätkö hekään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja pitääkö olla jo huolissaan?

Kaupunkistragia tällaisella rikkaan menneisyyden kaupungilla pitää olla. Siitä emme tingi. Se on sitten eri asia, mihin asetamme painopisteemme. Koulutukseen, kulttuuriin vai kaupallisuuteen? Tietääkö Cursor Oy kaiken tulevaisuudesta? Onko siinä se stra…

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana.

Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osaa nykyistä…