Siirry pääsisältöön

Epäluulo

Lukaisin SK 35:sta muutaman artikkelin ja pysähdyin väärinkäsityksiin, jotka kuulemma ovat tavallisia Venäjällä. Tietojen erehdyttämiä ollaan  myös koto-Suomessa. Saako näihin lainkaan puuttua, mediaihmiset kun ovat aika herkkiä. Poimin esiin joitakin, jotka esiintyvät useimmiten. Aloitan vaikka musiikista. Katsoin Norjan Eurooppa-konserttia. Suomalaisetko sinfoniaorkestereiden johtajatko hallitsevat maailmaa? Eivät kai, sillä tämä näytti aivan Berliinin filharmonikoilta.

Onko median kehuskelun ylimittaisuutta, että kotimaiset sinfoniaorkesteriden johtajat hallitsevat sinfoniamusiikin ihan kaikkialla. Totuus lienee, että sinfoniaorkestereita musisoi ainakin satoja eri puolilla maailmaa ja suomalaisten johtamia niistä todella pieniä prosentteja. Kaikki kunnia kotimaisille musiikin taitajille, mutta joskus niitä soisi sentään verrattavan koko maailmassa tapahtuviin - saman tason taiturointeihin. Pieni maa ja kansa sen mukainen.

Prosessissa on pari ongelmaa. Tietoa panttaamalla saavutetaan juuri se tarkoitus, joka on haluttu antaa: suomalaiset kyvyt hallitsevat musiikin. Tällaisen epämääräisyyden hyväksymällä media syyllistyy huiskimiseen, joka johta näppäräsormisuuteen politiikan alueella. Lähestyvät vaalit panevat hohkamaan sitä ja tätä, puoluetoimistot syöttävät usein painokelvotonta tekstiä. Median kunniaksi kohotettakoon toki jarrutusta tässä on tapahtunut ja eniten vallan kaikkein hullummissa lausunnoissa.

Ilslamisaatio ja synnytystalkoot painivat kyllä eri sarjoissa. Siksi niitä ei voi edes sanavalintoina asettaa verrokeiksi. Toinen painottaa vihaa, toinen taas, aika viattomasti, yhteistä ponnistelua. Kyllä Gallup-tilastotkin erehtyvät joskus. Brexitkin venyy ja paukkuu. Toteutuuko edes koskaan? Myös medialle hyväksytään pieni huolimattomuus! Huteja pääsee kaikilta. Tuskin sos.dem.puolue haluaisi vanhaan maailmaan, jossa mies päätti kaiken ja vaimon osa oli vain synnyttää.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri ...