Siirry pääsisältöön

Liikenne

Hauskaa asua paikassa, jossa voi tehdä havaintoja ihan omin silmin. Silloin tällöin tulee pysähdyttyä ikkunan äreen. Tänään aamulla jo ennen kuuttatta lisää unta kaipaavat silmäni pysäyhtyivät epänormaalilta näyttävään autovilinään, joka kulki idästä länteen. Yleensä pieniä, kaiketi vähäpäästöisiä ajoneuvoja, mutta pieniä kooltaan, muutama työkone, joukossa joku raskaslastinen kuorma-auto. Kookkaat lastit matkalla luultavasti satamaan. Toimeliaisuutta riitti moottoritiellä parhaimmillaan.

Numeroihminen havahtui, liikennevilinä herätti uusia kysymyksiä ja - arvelua. Miksi kaikki ajoneuvot matkasivat samaan suuntaan? Mikä veti liikennettä yhteen kohteeseen? Pienten ajoneuvojen runsaus täytyi johtaa johonkin tiettyyn paikkaan. Myyntiväen päivittäinen osuus korostui, mutta ajatus takertui heti alkuun. Ei myyjien kelloaika ole nyt tulla. Yleensä ne tulivat työpaikalleen melko valmiina, ainakin mitä pukeutumiseen tuli.

Ajoneuvojen vaatimaton koko ja laatu ratkaisi jotain; pienipalkkaiset siinä työmatkalla. Koko liikenne alkoi silloin sopia ajatuksiin. Henkilöstö, Carea! Kotkan  Keskussairaalanhan työvuorojen vaihtohan tapahtuu juuri nyt. Ajelijat olivat siis pienipalkkaia perus- ja sairaanhoitohenkilöstöä. Monenlaiset vierailut samalla muistuttivat: joskus hoidettavana potilaana, saattajana polilla, virkavierailijana. Kaikki käynnit herättivät kiitollisen, lämpimän mielen.

Ajatus jähmettyi. Kun koko maailma muuttui. Siinä meni myös Kymenlaakson ikivanha rooli, vastustettiin sitä tai ei. Oliko Carea, koko laaksokunnan kansalaisten terveyttä osittain palveleva laitos, enää oikeassa paikassa? Miten valmisteilla oleva, maakuntiin perustuva sote-lainsäädäntö, "iso pussi" kohtelisi kaupunkeja ja pieniä kuntia? Tulisiko nyt miettiä, miten Kymenlaakso saataisiin vihdoinkin yhtenäiseksi maakunnaksi, voimakkaaksi, uusia ajatuksia imeväksi?

Olisiko se nähtävä kerta kaikkiaan kärkihankkeena, kun presidentti Putinkin haikailee pohjoismaista ikärakennetta ja terveyttä? Minunlaiseni vanhuksen mielipide ei mitään tulevassa kaupunginjohtajan valinnassa paina. valintaryhmä tekee, parhaan tehtävissä olevan ratkaisun. Toivottavasti valintaryhmällä onkin hallussaan se viisasten kivi. Oman ratkaisuni olen jo tehnyt. Haluan nöhdä, että viisaat naiset, tällä kertaa, hallinnoivat tietyn ajan koko yhtenäistä maakuntaa.










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri ...