Siirry pääsisältöön

Harppi on hyvä väline selventämään ajatuksia

Pakko nähdä totuus avoimin silmin panee joskus mittaamaan arkipäivää alkeellisilla välineillä. Melko harvan mieleen tulee elektroniikan häikäisevän voittokulun aikana piirtämisen perusväline, vanhahtavan tuntuinen harppi. Merenkulussa mittavälineenä ja säännöllisen ympyrän piirtämisessä se puolustaa edelleen paikkaansa ja on tarpeellinen. Valta-asemansa menettäneen valtion lipussa se oli jopa keskeinen.

Kotkan "Elävän kaupunkikeskustan" tulevaisuutta suunniteltaessa harpin piikki kannattaa pistää saaren keskipisteeseen ja pyöräyttää välinettä 10 km:n säteellä. Kaupunkikeskustat saavat yleensä 60 - 70 % kauppansa volyymistä tuon suuruiselta, mutta tiheästi asutulta alueelta. Loppu tulee sitten kauempaa. Täällä 44 500 kotkalaista asuu Kivisillan ulkopuolella. Hovinsaarta ei silloin lueta "elävään kaupunkikeskustaan".

Pasaatia ympäröivä, samalla säteelle piirtyvä alue käyttätyy samoin prosenttiluvuin, mutta kaupan volyymille täysin päinvastaisesti. Kauppakeskuksen ympärillä valtaosin on asumatonta merialuetta. Voiko kaupan volyymi tulevaisuudessa ilman kaupungin nykyiseen taloustilanteeseen sopimattomia tukitoimia pysyä asettamassaan miljoonatavoitteessa ja ulkomainen sijoittaja saada pääomalleen vaaditun koron?

Toriparkkia tarjotaan jo kaupaksi yksityiselle rahalle. Se jos mikä on yksi hamaan tappiin saakka ulottuva Kotkan rahallinen tuki  "Elävälle kaupunkikeskustalle". Toriparkin oikaistu tappio lienee noin 150 000 euroa vuodessa. Sitäkään tukea ei kansalle kerrota. Kun ihmetellään, mistä ne tappiot oikein ovat syntyneet, kannattaa perehtyä myös paljon mainostettuun Toriparkkiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana. Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osa...