Yleisin selitys teollisessa maailmassa on, että vähemmät ihmiset tuottavat yhä enemmän palveluita ja tavaraa. Näin syntyy työttömyyttä. Työvoiman tarpeen on nopeasti sopeuduttava tuotannon määrään. Jos ei sopeuduta, paukkuu tappio. Tappion pitkä kestäminen on niin yrityksille kuin yhteiskunnalle mahdoton tilanne. Nousevalle palkkatasolle ja sen mukanaan tuomalle hyvinvoinnille syntyy tässä taistelussa aina ongelmia. Halvempaa ja työllisempää on siellä, missä elintaso vielä on alhainen.
Tavaroiden tuottaminen siirtyy silloin halvempien olosuhteiden maihin. Monesti nämä maat ovat vielä joitakin vuosia sitten nauttineet teollisiltä mailta kehitysmaille suunnattua avustusta. Nyt entiset kehitysmaat sanelevat markkinoille omat ehtonsa. Yritykset, jotka käyvät kauppaa perinteisellä hinta- ja kustannus/palkkatasolla, kokevat toimintansa muuttuneen tappiolliseksi. Tämän vaihtoehdon taakse on pakko kurkistaa ja alkaa miettiä, mitä tästä uudesta maailman menosta meille on seurauksena.
Kohdallamme näyttää pahalta. Yhteiskunnallisten etujen on pakko kaventua ja tarveharkinta syrjäyttää yhä useammin tasa-arvon. Jokaiselle tuotteelle, oli se sitten sanomalehti, tekstiili, urheilutarvike, kodinkone, auto tai mika hyvänsä, sille syntyy uudelleen järjestelyn pakko. Muun muassa sanomalehti toimii kovin herkällä toimialalla. Jossain määrin sen toimintaa voidaan herätellä mainonnan ja markkinoinnin avulla, mutta jos tämä osa-alue liian voimakkaasti suuntautuu tietyille toimialoille, alkaa lukijakunta vähitellen harventua. Sähkö voittaa.
Paperikoneita pysäytetään ja puretaan, koska paperin menekki maailmalla laskee. Paperin kysyntä pitkällä tähtäykselle ratkaisee. Silloin valmistavaa koneistoa on vähennettävä, työtekijöitä on lomautetava ja irtisanottava, kun maailmaa käsittävät tilastot Lontoossa niin sanelevat. Tavanmukaiset matkapuhelimet korvataan älykkäimmillä ja vamistetaan jossain muualla. Perinteinen elintapamme on jo kauan kipristellyt kustannusongelmissaan ja yrittänyt velan avulla säilyttää hyvinvoinnin. Tällaisella elämänätavalla on vain yksi suunta. Se joutuu taipumaan alasuuntaan. Eikä iso laiva siitä käänny nopeasti.
Miten meille yhteiskuntana tai kaupunkina lopulta käy. Tänne on pakko ottaa naapureiksemme elintasomme jakajia. Samanaikaisesti meidän on pyrittävä kaikin keinoin myymään historiallista perintöä ja täällä syntyvää uutta tietotaitoa kaikkialle sinne, mistä sopivia markkinarakoja vain löytyy. Vanhat perinteet muuttuvat ja kaikki me joudumme hyväksymään uusia tapoja elää. Meidän on kunnioitettava henkilöitä, jotka toimivat näiden vaatimusten mukaisesti.
Kommentit