Siirry pääsisältöön

Miksi meidän pakko alentaa elintasoamme

Yleisin selitys teollisessa maailmassa on, että vähemmät ihmiset tuottavat yhä enemmän palveluita ja tavaraa. Näin syntyy työttömyyttä. Työvoiman tarpeen on nopeasti sopeuduttava tuotannon määrään. Jos ei sopeuduta, paukkuu tappio. Tappion pitkä kestäminen on niin yrityksille kuin yhteiskunnalle mahdoton tilanne. Nousevalle palkkatasolle ja sen mukanaan tuomalle hyvinvoinnille syntyy tässä taistelussa aina ongelmia. Halvempaa ja työllisempää on siellä, missä elintaso vielä on alhainen.

Tavaroiden tuottaminen siirtyy silloin halvempien olosuhteiden maihin. Monesti nämä maat ovat vielä joitakin vuosia sitten nauttineet teollisiltä mailta kehitysmaille suunnattua avustusta. Nyt entiset kehitysmaat sanelevat markkinoille omat ehtonsa. Yritykset, jotka käyvät kauppaa perinteisellä hinta- ja kustannus/palkkatasolla, kokevat toimintansa muuttuneen tappiolliseksi. Tämän vaihtoehdon taakse on pakko kurkistaa ja alkaa miettiä, mitä tästä uudesta maailman menosta meille on seurauksena.

Kohdallamme näyttää pahalta. Yhteiskunnallisten etujen on pakko kaventua ja tarveharkinta syrjäyttää yhä useammin tasa-arvon. Jokaiselle tuotteelle, oli se sitten sanomalehti, tekstiili, urheilutarvike, kodinkone, auto tai mika hyvänsä, sille syntyy uudelleen järjestelyn pakko. Muun muassa sanomalehti toimii kovin herkällä toimialalla. Jossain määrin sen toimintaa voidaan herätellä mainonnan ja markkinoinnin avulla, mutta jos tämä osa-alue liian voimakkaasti suuntautuu tietyille toimialoille, alkaa lukijakunta vähitellen harventua. Sähkö voittaa.

Paperikoneita pysäytetään ja puretaan, koska paperin menekki maailmalla laskee. Paperin kysyntä pitkällä tähtäykselle ratkaisee. Silloin valmistavaa koneistoa on vähennettävä, työtekijöitä on lomautetava ja irtisanottava, kun maailmaa käsittävät tilastot Lontoossa niin sanelevat. Tavanmukaiset matkapuhelimet korvataan älykkäimmillä ja vamistetaan jossain muualla. Perinteinen elintapamme on jo kauan kipristellyt kustannusongelmissaan ja yrittänyt velan avulla säilyttää hyvinvoinnin. Tällaisella elämänätavalla on vain yksi suunta. Se joutuu taipumaan alasuuntaan. Eikä iso laiva siitä käänny nopeasti.

Miten meille yhteiskuntana tai kaupunkina lopulta käy. Tänne on pakko ottaa naapureiksemme elintasomme jakajia. Samanaikaisesti meidän on pyrittävä kaikin keinoin myymään historiallista perintöä ja täällä syntyvää uutta tietotaitoa kaikkialle sinne, mistä sopivia markkinarakoja vain löytyy. Vanhat perinteet muuttuvat ja kaikki me joudumme hyväksymään uusia tapoja elää. Meidän on kunnioitettava henkilöitä, jotka toimivat näiden vaatimusten mukaisesti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa.

Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana …

Kaupunkistrategia

Sain käsiini Kotkan kaupunkistrategian. Rohkea se ainakin oli ja kehitysjohtajan kädenjälkeä siinä näkyi. Saa sitten nähdä, miten se suunnitelma aikanaan toteutuu. Mutta jos-sanaa olisi aikaisemman kaupunginjohtajan kannattanut lukuisissa paikoissa viljellä. Se ei, itseluottamukseen vedoten, vain käynyt, lopun saatoimme havaita. Nykyisen kaupunginjohtajan asenne muistuttaa jopa uhkarohkealta. Ainakin näin vanhuksen silmissä. Siinä määrin johtajavakanssit vaihtuvat. Totista kulttuurijohtajaa Kotka, menneisyyteensä tiukasti vedoten, tarvitsee. Kehitysjohtajan kotiseuturakkaus lienee palkankorotuksella hoidettavissa. "Oh weh", sanoisi saksalainen. Tietävätkö hekään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja pitääkö olla jo huolissaan?

Kaupunkistragia tällaisella rikkaan menneisyyden kaupungilla pitää olla. Siitä emme tingi. Se on sitten eri asia, mihin asetamme painopisteemme. Koulutukseen, kulttuuriin vai kaupallisuuteen? Tietääkö Cursor Oy kaiken tulevaisuudesta? Onko siinä se stra…

Tehtävä

Iso on tehtävä, se vain pitää saada valmiiksi: kaupunkistrategia. Maailma muuttuu eri kohdista nykyisin niin arvaamattomilla tavoilla. Lopulta se on kuin lottoamista. Joku onnistuu, joku ei. Onnistujalle nousevat portaat ja sen mukana palkat kuin itsestään. Comeron Sawyer ei onnistunut, eikä edellinen kaupunginjohtaja. Jos nyt menisi paremmin, kun kysytään peräti kansalta. Epäilen. Koska kansa äänestää lähes aina sitä, joka eniten antaa. Vaikka velaksi.

Kaupunkistrategia ei synny itsestään, mutta sen on valmistuttuva. Ei auta, että kokoomuspuolueen kokouksessa, nyt väliaikaisesti, puheenjohtajan ja hänen haastajansa välit ovat oikeaan suuntaan kääntymässä. Taistelu taukoaa vain hetkeksi. Suhteet pääkaupunkilaisen ja nykyisen puoluejohdon välillä vaativat ainakin vielä yhden yhteenoton. On se loukkaantuminen edellisen kokouksen päättäneistä vaaleista niin syvällä. Ounastelen - vastakosto tulee.

Kokoomuspuolueessa siis ainakin sauhuaa. Juha Sipilä selvitti kyllä, mitkä keskustan vaatimu…