Siirry pääsisältöön

Enempää emme voi velkaantua








Kunnallisvaalit ovat edessämme ja ennen niitä saamme vielä kuulla joukon surkeita uutisia taloudestamme. Olisi hienoa rikastua, mutta sellaista emme täällä Kotkassa eikä koko Kaakkois-Suomessa kuntina ihan vähään aikaan tule kokemaan. Olemme eläneet velkataloudessa ja elintasoomme käytetyt varat tulevat maksuun. Pienimmät kunnat, joissa talous on pääosin perustunut valtiolta saatuun rahaan voivat toistaiseksi olla poikkeus. 


Meille Kotkassa on kuvattu loisteliasta tulevaisuutta esimerkiksi rahoittamalla sietämättömän suurella rahalla, yli 100 miljoonalla ”elävää kaupunkikeskusta”. Miten kauan tätä tulevaisuuteen kiinnitettyä toivoa pitää elättää? Tulevaisuudelta otettu velka näkyy taseissamme ja vaatii vuosittain takaisin suorituksia. Ainakin ennakkolaskelmat tulevien vuosien kassavirroista ja toiminnan alijäämistä pelottavat. 


Pitäisikö meidän täällä Kotkassa priorisoida arvojamme uudelleen? Kyllä pitäisi. Siihen pakottavat tulevaisuuteen diskontatut lainamme. Kunnallisvero on yksi arvoista. Yhden prosenttiyksikön korotus siihen on kuin kapea laastari verta tihkuvan haavauman päälle. Näyttää siltä, että olemme tehneet virhearvioita. Menestystä kun ei voi ostaa. Sitä voi yrittää, mutta siihen eivät rahat yleensä riitä. Se täälläkin huomataan. 


Me olemme jo hylänneet yhden historian meille ojentaman lahjan, Kyminlinnan linnoituksen, josta venäläiset taatusti olisivat olleet kiinnostuneita nykyaikaistettuna kohteena. Tänään historian sijaan tulevaisuus ojentaa toista. Se tarjoaa meille E18 -liikenneväylää, jossa mittavan kuljetustoiminnan jatkeena alkaa pian kohista omia valintojaan tekevä turistiliikenne. Tajuammeko, millaisia näkymiä heti rajalta väylälle siirtyvät tulevat odottamaan?  

Moottoritien viralliseksi nimeksi on vahvistettu Pietari – Tukholma. Näin E18 toimii koko mitaltaan Pohjoismaisen elämänmuodon näyteikkunana, jossa luodaan kuvaa yhteistyöhalukkaasta, mutta omakulttuurisena pysyvästä Pohjolasta. Nimenomaan kulttuurin yksityiskohtia vierasmaalaiset kulkijat tulevat etsimään. Vihreitä niittyjä, metsiä, pikku kaupunkipuistoja ja viehättäviä rantanäkymiä he kyllä ovat kohdanneet riittävästi. 

Annetaan heidän nyt löytää jotain muuta. Perustetaan Kymenlaakson runkotien ja E18 risteyspaikan läheiselle alueelle, Kymenlaakson keskussairaalan hallinnoima, Scandinavian Healhtcare Center, SHC, joka tarjoaa arkkitehtonisesti korostetussa pohjoismaisessa ympäristössä, skandinaavisen nykytieteen mukaista terveyden säilyttämistä ja hoitoa. Siihen liitettäisiin kernaasti myös rajan takaa heidän huippusaavutuksiaan.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri ...