Huuto

Norjalaisen taidemaalarin Edvard Munchin ekspressionistinen teos - Huuto - herättää  filosofiseen mietiskelyyn. Maalauksen nykyistä, edelsi toinen nimi - Epätoivo. Nämä kaksi sanaa kuvaavat oikestaan kaikki ne tuskat ja tunteet, jotka taiteilija saattoi tuntea maalatessaan taulun. Tämä puolestaan johtaa huudon erittelyyn, joka saattaa syntyä ihan arkipäivänä. Huuto on aina merkki jonkin asteen epätoivosta, jomman kumman tai molempien.

Huuto merkitsee huutamista kovaäänisesti. Tehokkuus saattaa karata huulien välistä kuin tahtomatta. Syntyy kilpahuudanta, vaikka molemmat kuinka kehuisivat kuuloaan. Siihen alkaa jo sisältyä vihaa. Älä huuda... aiheuttaa yhtä kovalla äänellä - sinä se huudat! Viha alkaa silloin pursuta molemmista,  Olisiko silloin jo korkea aika siirtyä huumorin puolelle. Oven kiinnipaukahdus voidaan vielä estää. Sovitaan mieluummin.

Irrottautuminen elämästä herättää aina tunteita. Tapahtuu se sitten hoivakodissa tai omassa asunnossa.
Kuolema herättää kauhua, jokainen toivoo helppoa lähtöä, saappaat jalassa. Hämmästyttävää, vaikka lopun lähestyminen tiedetään, heräää kilpailu. Iän pituus lasketaan mm. saavutukseksi. Jotain on elämän aikana tehty oikein, se vain on tärkeää. Sen ympärille voidaan itse kutoa vaikka millainen onnistumisen verkko. Joka ihminen haluaa lähteä voittajana. Tai - vaikka parempana kuin toinen.

Edvard Munchin teos herätti siis arkipäivän. Pääasia on, että herätti. Jos taulut synnyttäisivät muutakin kun vain kylmän viileän katseen, kaikki taide palvelisi inhimillisyyttä. On kuin Kotkan merenkulussa. Satama on saanut rahansa, odotellaan siis kasvua. Asukaslukuun toivotaan lisääntymistä, mistä se lieneekin kotoisin. Areenalle toivotamme menestystä heti rakentamisvaiheesta lähtien. Samoin sen vetäjälle. Vaikka on perin vaikea uskoa koko alueen loistokkaaseen tulevaisuuteen..