Siirry pääsisältöön

Carean palveluista Kotkan turismille välkkyvä palvelutuote

Uusi moottoritie E18 Pietarista ja Kymenlaakson runkotie kohtaavat toisensa, ns. Leikarin tienhaarassa. Niiden voi olettaa moottoritien valmistuttua muodostavan liikenteen solmukohdan, jossa poliisin, terveyshuollon ja kaikkien muunkin palvelutarjonnan merkitys nousee uudelle tasolle.

Jos Kymenlaakson aluesairaala, niin kuin sen ensimmäinen suunnitelma (Tausti – Iharvaara) aikanaan piirrettiin, palvelisi sijainniltaan maakuntaa nykyistä paremmin, tuskin sellaista voimainmittelöä kuin maakunnassa terveysalalla nyt käydään, olisi koskaan syntynyt.

Mikäli Carean erikoissairaanhoito nyt suunniteltaisiin ns. Leikarin alueelle, syntyisi maakunnallisen aluesairaalan oheen mahdollisuus rakentaa Pietarin kohderyhmälle erillinen suomalais-kansainvälistä terveyspalvelua tarjoava laitos, joka erikoishinnoin kassavirroillaan tukisi maakuntamme terveydenhoitoa.

Huippututkijoita, tasokasta lääkärikuntaa ja hoitoasiantuntemusta kansainväliseen terveyspalveluun olisi nykyistä helpompi saada. Carean sinänsä jo iskevä nimi, saisi ympärilleen suomalais-skandinaavisen piirteen. Kotimaisella tai ulkomaisella pääomalla aluerakentaen, kansainvälinen Carea kilpailisi EU-rahoitukseen sopivana rakentamiskohteena.

Carean lähiympäristöön voisi syntyä valkotakkisten ja hoitoasuisten moderni kaupunginosa asuntoalueineen, asumispalveluineen ja potilaiden omaishotelleineen, mistä nykyaikaisella johtamistekniikalla edelleen syntyisi sijainnillaan ja laadullaan kilpailulta itsensä suojaama, ainutkertainen, lääketieteellinen matkailutuote.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri ...