Siirry pääsisältöön

Kun kotka päästettiin lentoon


Kymmenen vuotta sitten Kotka sai johtajakseen kielitaitoisen, herrasmieskäytöksisen, samettiäänellään vaikuttamaan tottuneen, valintahaastatteluissa parhaan henkilön. Media kohteli tulokasta kunnioittaen ja järjesti runsaasti palstatilaa.


 Heti alkuun johtaja halusi panostaa ”ydinkeskustan”, eli Kotkansaaren matkailuun. Nurin niskoin kääntyi aiemmin koko kaupunkia koskenut kehittämisstrategia, jossa yhtenä oleellisena kohteena vielä oli Kyminlinnan linnoitusalue.

Uudeksi operaationimeksi tuli ”Kotka lentoon”. Visio sisälsi optimismia ja lupauksia, kesäpuistojen lumoa, poikkeavaa arkkitehtuuria ja kaiken päälle mielikuvitus synnytti kaikkine herkkuineen kansainvälisen Kulttuurisataman. Lopputulokseksi kuvattiin matkailulle ryppäinä tuloja ja työttömyyden nujertajaksi kosolti työpaikkoja.  

Huolimatta kaikesta hyvästä, työttömyys kaupungissa lisääntyi. Nyt onkin syytä kaivaa esiin se varojen yhteissumma, jonka kaupunginjohtajamme puheessaan paljasti ottaessaan vastaan ”elävän kaupunkikeskustan” diplomin:
”Kotka on tähän mennessä satsannut jo 100 miljoonaa (!) euroa ydinkeskustansa toimivuuteen."
Puhe jatkui:

”Tällä pääomasijoituksella on luotu meren ympäröimä ja puistojen ryydittämä kaupunginosa, jonka taustalla löytyy historian havinaa ja merinostalgiaa. Näin on luotu kotkalainen itsetunto ja identiteetti, josta mm. Junnu Vainio on tehnyt maankuulun. Merikeskuksemme on kuin rantautunut Lentävä Hollantilainen, jolle tämän päivän merimiehet siristävät epäuskoisina silmiään laskeutuessaan puolelta öin alas Kairon portaita.”



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla.

Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena.

Naisten rangaistusleiri Karhula…

Uutinen

Viides kierros ei tuonut ratkaisua sekavana jatkuvaan vyyhteen. Englannissa kyllä vakuutettiin, että neuvottelut olivat askel hyvään suuntaan. Pääministeri Teresa May näytti kuitenkin joutuneen sitä- vastoin aikamoiseen sekasotkuun. Se oli ainakin SK:n no 41:ssa tulkittu mielipide. Hänen asemansa oli konsrvatiivipuolueen johdossa alkanut todella horjua. Yritykset kohentaa puolueen mainetta olivat varsin kolhiintuneet.

Kaikkinainen tyytymättömyys brexitiä kohtaan kohosi huippuunsa. Siellä osa saman aatteen edustajista alkoi avoimen kapinan pääministeriä vastaan. Sama kokous oli Teresa Mayn kannalta täysi pannukakku. Linjapuhe epäonnistui ja se keskeytettiin tahattomin yskänkohtauksin. Hänelle ojennettiin jopa lomake, jolla tarjoudutaan eristäytymään koko brexit-tavoitteesta. Ja kapinaliike sen kuin vain lisääntyi. Jo 30 kansanedustajaa alkoi epäillä.

Konservatiivien äänisaalis kutistui ennenaikaisissa vaaleissa 13 paikan verran. Vastaavasti labour-puolue sai ääniosuudekseen noin 40 pro…

Molemminpuolista uhoa

Presidentti Putin pani maailman hätkähtämään Krimi-operatiollaan. Alkoiko uusi kylmä sota Euroopassa? Varmaa on, ettei kukaan sellaista toivo juuri kun Eurooppa on toipumassa viimeisestä taantumakaudestaan. Putin on saanut hyväksyviä hurraahuutoja omiltaan, mutta pääseekö tilanne vielä eskaloitumaan?  Sisältääkö lännen hyssyttely sittenkin toimia, joita Venäjän olisi odotustensa vastaisesti pakko kuunnella? Ottiko presidentti Putin huomioon, ettei vastustaja kaikkea huutamalla sano? Kyllä, sen Moskova tajusi varmasti. Kremlillä on hyvät tulkit.
Kansalaiset ovat panneet merkille USA:n presidentti Obaman puheenvuoron. Pinnallisesti se vaikutti hyttysten läpsyttelyltä. Tosiasiassa kannatti kiinnittää huomio hänen sanomansa sisimpään ytimeen. Sen mukaan - Yhdysvallat ja Eurooppa yhdessä - eivät tule antamaan noin vain anteeksi tämänkaltaisia Krimi-operaatioita. Vastavetona Amerikka alkaa aivan varmasti varautua muun muassa oman liuskekaasunsa nopeutettuihin toimituksiin Eurooppaan. Tätä …