Ilmassa risteilee merkkejä, ettei
täällä tajuta niitä ongelmia, joita Pietarin jättiväestö matkailumme
markkinoinnille aiheuttaa. Kristallipalloon tuijottajat päätyvät täällä aina
uudestaan ja uudestaan samaan mantraan: ”Pietarista tulee kultamunia Kotkan
kukkaroon”, vaikka valmiudet yhteistyöhön jättiläisen kanssa puuttuvat.
Toive perustuu siihen, että
Pohjois-Euroopan suurin kaupunki on vain vajaan 300 kilometrin päässä ja että
sen yli viisimiljoonainen väestö kyetään mainonnan pikku iskuilla
havahduttamaan ja saadaan saman tien tulisesti rakastumaan pelkkää
vaatimattomuutta tarjoavaan Kotkaan. Elämysten ja kulttuurin vertailussa
todellisuus arveluttaa.
Kun pieni ja varaton
provinssikaupunki lähtee rynnäkköön jättikokoiseen metropoliin, realistinen
tavoitteenasettelu nousee kärkeen. On pystyttävä arvioimaan, millaiseen
etenemiseen juuri siinä maastossa omat välineet ja voimavarat
riittävät. Ollaan klassisten taisteluteorioiden alueella.
Sotateoreetikko Carl von
Clausewitzin ajatuksia on käytetty tuloksellisesti myös markkinoinnin
perustotuuksina. Kaikissa valtauspyrkimyksissä on tarkoitus tunkeutua ennakolta
tarkoin tiedusteltuun paikkaan, toimet omiin resursseihin sopeuttaen ja jäädä
sinne sitten vaikuttamaan.
Väärä toivetaso ja liian pienet
valloitusresurssit, niin sotatoimissa kuin markkinoinnissakin, johtavat liian
usein murskatappioon ja omien voimien tuhoon. Kotka on investoinut
peruuttamattomasti ns. ydinkeskustaansa jo reilusti yli 100 miljoonaa (!)
tarjotakseen siellä ennen kokemattomia matkailuelämyksiä
pietarilaisille. Onko niitä? Mistä niitä löytää?
Kommentit