Siirry pääsisältöön

Ilmasto

Lopullista merkitystä arvioitaessa mielipiteet luonollisesti hajoavat. Trumpin mahdollisuudet ratkaista koko maailmaa koskettavia ongelmia lienee rajallinen, Eihän Trump määrää sitä politiikkaa, jota kokeneet republikaanit lopulta harjoittavat. On hyvä opetus, että maailman vastustus on, jo tehdyn sopimuksen irtisanomishetkellä, yhtenäinen ja tiukka. Uutta sopimusta ei neuvotella. Se oli euroopplaisen suurvalta Ranskankin kanta.

Saako Kiina nyt uuden poliittisen vaikuttaja-aseman, se tulee nähtäväksi. Mitä vielä Trumpin irtautuminen ilmastosopimuksesta USA.n taloudelle lopulta merkitsee, sitä emme tarkkaan vielä tiedä. Kannattaa kuitenkin panna merkille, että suurten öljy-yhtiöitten valtaa pitävät miehet ovat jokseenkin yhtenäisinä kaatamassa Amerikan nykyisen presidentin ratkaisua. Öljy-yhtiöt ovat myös jonkilainen vallan keskittymä.

KäsittääkseniTrump presidenttinä on suuressa republikaanipuolueessa laskettu vain väliaikaiseksi. Tällöin ne valitsijat, jotka kuvittelivat antavansa vaaleissa äänensä koko Amerikan puolesta, tarvitsevat toki jotain tekoja mielipiteittensä tueksi. Siksi käsittääkseni puolue antaa tämän hetkisen presidentin tehdä mieleisiään päätöksiä omiensa joukoissa. Tarkkailijoita kyllä riittää, talouden tutkijat silloin herkkäkorvaisina eturivissä.

Taloustutkinta toimii kompassina ainakin hallituspuolueille jokaisessa valtakunnassa. Tämän lisäksi löytyy mitä erilaisimmilla suunnilla ammattitutkijoita, jotka toimivat sen hyväksi, jonka kassassa on pätäkkää ja jota tutkinnan tulos saattaa miellyttää. Vallassa halutaan pysyä, se on selvää, sillä valta on juuri se, joka ojentaa demokratiassakin isot rahat. m.m puoluetuet.  Niinpä USA:n presidentti Trumpinkin päätöksiä nähdään vain siihen saakka hänen valitsemassaan kompassisuunnassa, kunnes puolueen päämaja alkaa hermostua seuraavien vaalien tuloksista.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Nautiskellen

Venäjän suuret kaupungit ehtivät nauttia jo pitkähkön aikaa korkean öljyn hinnan luomasta elintasosta. Täälläkin alkuhankaluuksien jälkeen venäläiset matkailijat nähtiin jonkinlaisina onnen haltijoina. Tulevaisuutta kohensivat kylpyläinvestoinnit. Viereen rakentuivat hotellit ja avarat, kielitaitoa tarjoavat myymälät ja moninaiset muut palvelut. Venäläisten naapuruus nähtiin jo kansallisena rikkautena. Hallinto siinä tunnelmassa pääsi kehittymään pullukaksi. Niin vahva oli usko tulevaisuuteen, että suomalaistenkin suuryritysten tekemät suurmokat voitiin antaa anteeksi. Ei edes tarkkaan tiedetty, miten suuria pääoma-arvojen menetyksiä ikään kuin unohdettiin . Kieltäydyttiin lisäksi uskomasta, että joukko paperikoneita joudutaan tuotteen menekin puuttuessa ajamaan alas. Kuka arvasi matkapuhelitekniikan hakevan aivan uusia kehityssuuntia? Kaikesta kuitenkin selvittiin kunhan otettiin vain ronskisti velkaa. Kun nyt seisomme kuntavaaliemme edessä ja olemme käytöksessämme ottaneet kunnon...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...