Siirry pääsisältöön

Laivamatkailu

Kaksi kansainvälistä risteilyalusta on kiinnittynyt Mussalon satamaan. Viiden vuoden työn tuloksena matkailu on suurissa odotuksissa. Paljon riippuu siitä, ovatko rikkaisiin elämyksiin tuttuneet matkailijat olleet tyytyväisiä näkemäänsä. Osa meni Helsinkiin, moderneilla busseilla, osa jäi kiertoajelulle Kotkaan. Itä kokemaan? Melkoinen joukko matkustajisia jäi laivalle odottamaan vierailua miljoonakaupungissa.

Huomiota herätti kaupunginjohtajan kertomus siitä, että jo viisi vuotta on risteilyalusten tuloa suunniteltu. On varattu lsituripaikat Pietarista, matkustettu ulkomaille useina tiimeinä, käyty laivayhtiöissä, suunniteltu ohjelmia sekä Helsingissä että Kotkassa. Käytetty Cursor Oy:n suosittelemia konsultteja ja muuta ammattiapua, satama on tarvinnut mainontaa, bussit laskuttavat omat kulunsa. On uskottu tulevaisuuteen tässä jatkuvasti myllerryksen maailmassa.

Nyt numeromiehet kysyvät: paljonko matkustajia jäi laivalle? Kuinka suuri osa meni Helsinkiin antamatta ropoakaan palkkioksi pitkäaikaisille Kotkan ponnisteluille? Kuinka moni näkee tällaisen matkailun, vasta paljon lupaavana alkuna. Numeromiehet tai -naiset, sukupuolesta ei nykyisin ole niin väliä. He kysyvät kuinka monta vuotta vielä menee, että mylly jauhaa kultaisia jyviä ikiomaisuuttaan myyneen Kotkan kassaan? Ostivatko merkittävästi. ?Ei tiedetä, niinkö?

Onko numeroväen varovaisuus turhaa? Kaikki lyhytaikaiset tapahtumat tappiollisia? Monet olympia-areenat ovat todistetusti jääneet vaille joko odotettuja vierasmääriä tai kokonaan kannattavuutta. Samaa tarinaa kertovat meidän omat urheilutapahtumamme. Erikoisen  tarkkana täytyy kaupunginvaltuuston olla ratkaistessaan rakennetaanko uusi Kampus-Areena  Merikeskus Vellamon yhteyteen. Vai sijoitetaanko ainakin osa velkoihin? Korot nousevat! Varmasti1















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri ...