Siirry pääsisältöön

Sosiaaliturvattomuus

Käsitteenä - kesäpojat - syntyi oikeastaan sosiaaliturvan silloisesta puutteesta. Sukulaiseni Joschka kuoli jo yli viisikymppisenä, mutta oli sitä ennen onnistunut hankkimaan melkoisen katraan perheeseensä. Joska ihaili saksalaisia. Syynä oli se järjestelmällisyys, jota saksalaiset asentajat uuden sellutehtaan asennuksissa osoittivat. Perheen luona, teetä juomassa, vieraili taloudellisesti köyhiä, kaikki sosiaalidemokraattisia. Oliko teevesi kuumaa tai kovaa. Ihaillen katselivat pienimmät ulkomaalaisia. Minä vieraskäynneillä muiden mukana.

Kaikki heidän lapsensa hankki Joschka yhdessä aviovaimonsa Marian kanssa. Kaikki ne saivat sen aikaisen saksalaisen nimen. Vanhimman tytären suomensi kansa ensin  Anuksi,  nimen alkuperää en edes tunne. Heinrich oli Heikki. Klaus, kun ei kieltä oikein osattu lausua, oikaistiin  Klasuksi, Hans Hansuksi, nuorin Kristian suomennettiin paremmin suomalaiseen suuhun sopivasti Risuksi. Käsitteen kesäpojat kantoivat kolme vanhinta poikaa, jotka vuorotellen asuivat sukulaisensa perheessä harva se kesä.

Mitään sosiaaliturvaa siihen maailman aikaan ei ollut. Sukua avusti perheapu, jota painosti jo valmiiksi naapurilainojen rasitus. Kuka silloin joutui tekemään tiukinta työtä kesäpojista. Tietenkin perheen äiti. Aluksi hän ahersi apua mielihyvin, töitten lisääntymisestä kriittisyys kasvoi. Pojat tulivat joka kesä, varttuivat ja alkoivat kaivata hartoillensa oikeata työtä. Haku työhön onnistui liki jokaisen kohdalla: Heikki sorvariksi konepajalle, Klasu siirtojen jälkeen sokeritehtaalle, Hansu Lasitehtaalle.

Kristian, nuorin, pysyi äitinsä hoivissa. Iltatähti Henni sai myyjänpaikan kangaskaupassa. Minun ja sisareni pieniksi jääneitä vaatteita lähetettiin perheelle talviaikaan. Vanhimmasta, Anu-tyttärestä ei ollut harmia, hän sai laajenevasta piirustuskonttorista apulaisen paikan. Meni kohta naimisiin hitsarin kanssa, ja muutti. Häissä oltiin, oikein työmiehen, viinaisissa. Silloin huomasin, miten heiveröiselle sukulaiselleni maistui Pietarissa opittu viina. Humala oli melkoinen. Jokaisen kesäpojan muistan aikanaan saaneen häälahjansa. Irtautuminen avustusperheestä oli vain arjen tosiasia.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa.

Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana …

Pelisäännöt

Kanavassa no 1/2028 (HJ) pohtii muuttaako some demokratian pelisäännöt. Ajatus sulkee näin presidenttivaalien esi-iltana monet tärkeät aiheet kultaisen sijansa. Taas kerran, kaikkien suhteiden keskiössä, näyttää olevan se mahtivoima, joka kykenee lähes kaikkeen. Valta. Tätä voimaa on tutkittu paljon. Yleisesti on tultu toteamukseen, etää valtaa käyttää se, joka kykenee saamaan asiat edistymään. Sitä on nopeasti muuttuvissa tilanteissa aina sillä, joka kykenee muutoksen suunnan havaitsemaan.

Se sääntö on tietenkin pätevä jo vanhastaan. Miten tätä periaatetta voidaan hyödyntää? Vaikeus alkaa tästä. Muutoksen sunntia on niin monen monta. Oikean valitseminen tuottaa tuskaa. Johtajille koko kenttä avautuu lottona. Agoritmitkään ole täsmällisiä, nekin voivat erehtyä. Ajatukseni suuntautuu silloin ymmärrettävästi juuri valittuun kaupunginjohtajaan. Hänen ensimmäiset linjavetonsa, joko ovat oikeita tai sitten vääriä. Tietäjiä tarvittaisiin, jos niita löytyisi. Pikaiset korjausviennit kyllä ho…

Kaupunkistrategia

Sain käsiini Kotkan kaupunkistrategian. Rohkea se ainakin oli ja kehitysjohtajan kädenjälkeä siinä näkyi. Saa sitten nähdä, miten se suunnitelma aikanaan toteutuu. Mutta jos-sanaa olisi aikaisemman kaupunginjohtajan kannattanut lukuisissa paikoissa viljellä. Se ei, itseluottamukseen vedoten, vain käynyt, lopun saatoimme havaita. Nykyisen kaupunginjohtajan asenne muistuttaa jopa uhkarohkealta. Ainakin näin vanhuksen silmissä. Siinä määrin johtajavakanssit vaihtuvat. Totista kulttuurijohtajaa Kotka, menneisyyteensä tiukasti vedoten, tarvitsee. Kehitysjohtajan kotiseuturakkaus lienee palkankorotuksella hoidettavissa. "Oh weh", sanoisi saksalainen. Tietävätkö hekään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja pitääkö olla jo huolissaan?

Kaupunkistragia tällaisella rikkaan menneisyyden kaupungilla pitää olla. Siitä emme tingi. Se on sitten eri asia, mihin asetamme painopisteemme. Koulutukseen, kulttuuriin vai kaupallisuuteen? Tietääkö Cursor Oy kaiken tulevaisuudesta? Onko siinä se stra…