Siirry pääsisältöön

Valhe

Omana aktiiviaikanani yritin rivejä muokatesseni pysyä rehellisellä reitillä. Lukiessani tänä aamuna Kymen Sanomien kolumnistia totesin ajatelleeni, noin neljäkymmentä vuotta sitten, kutakuinkin samalla tavalla: numeroihmisille on annettava vapaus, tehdä myös virheitä, sillä erehtymätöntä ei ole olemassakaan. Paitsi yksi, mutta se keikahtaa toivottavasti pian. Jätin Reimarit ja muut palstan tarjoajat, kun repaleiseksi revittyjen vaatimusteni seuraksi sain - pysyvän valheen.

Ne kaksi nuorta Mikkelissä opiskellutta kotkalaisnaista eivät varmaan enää tänään tekisi sellaisia johtopäätöksiä Kotkan Meripäien kannattavuudesta kuin silloin. Valhe perustui haastatteluihin, joita kukaan ei riittävästi tarkkaillut. Oliko lopputyö sitten niin kiireellinen vai huonosti tarkastettu, mutta todella iso valhe (kymiksi vale) syntyi. Samoihin aikoihin ryhtyi alan erikoisyritys tarjoamaan palveluitaan. Varmasti yritys oli perustettu rehellisesti ja maailmalta löytyvän mallin mukaan.

Käsitykseni mukaan rehehellisyydestä poikkeaminen aiheutti uskomus, että suuri enemmistö hyväksyy ulkoistetut  kävijähaastattelut. Kun haastattelijat ottivat  tietenkin valintansa tavallisena työnä, jota  sai vedättää ja jolta tosin toivottiin tietyn suuntainen tulos, repesi myös totuus. Asuntomessutkin muuttuivat hetkessä kannattaviksi. Moni muu tapahtuma sai virheellisen värin. Rehellisyyttä ei enää peräänkuulutettu. Puolue pääsi peliin mukaan. Se räjähdytti koko järjestelmän.

Kaikkia numeroihmisiä häiritsee, että olettamus ja todellisuus ovat päässeet sotkeutumaan.toisiinsa. Olettamuksen myyminen kaupunginjohdolle sai Merimuseo Vellamonkin syntymään. Samaan aikaan sattui juuri huono aika arkkitehtuuritoimistoille ja kun kaupunginjohtaja, aulis maksaja Kotkasta löytyi, valhe sai jatkua. Ei kaupunginvaltuusto olisi koskaan hyväksynyt hintaa, mutta puolue taivutti muutamat valtuutetut. Kymen Sanomien kolumni kyllä ihastutti, mutta historian kertaus oli tarpeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urheilijoita

Markkinoiden seuraaminen sai vanhuksenkin muistelemaan karhulalaisen lentopallon syntyvaiheita. Lähinnä silloin aamuyön ajatus kohdistui Montosen veljessarjaan ja heidän elämänkohtaloonsa. Montosen veljesten tutuksi tuli perheemme lasten, sopimattomaksi jääneiden, vaate- ja kenkälahjoituksen kautta.Pojat asuivat silloin Syväsalmen lastenkodissa, jossa he loistivat voimistelijoina ja vauhdittomissa pituushypyissä. Siihen aikaan ei vielä ollut sosiaalilainsäädäntöä. Sen sai aikaan vasta sosiaalidemokraattisen Matti Kuusen kirjoittelu sodanjälkeisessä ajassa. Syväsalmen lastenkoti eli myös silloisessa köyhyydessä, paljolti lahjoitustenkin varassa. Oli vain luonnollista, että urheilulahjakas Montosen veljeskunta, Heikin ja Kyöstin johdolla, ohjautui Popiniemen Ponnistukseen. Keskeisenä harrastuksena, hyvin siihen aikaan ja veljesten harrastuksiin sopinut lentopallo. Veljesten vanhimpia en muista. Kytiksi-kutsuttu loukkaantui vakavasti varusmiespalveluksessa. Hän hoiti aluksi valmentajana...

Nautiskellen

Venäjän suuret kaupungit ehtivät nauttia jo pitkähkön aikaa korkean öljyn hinnan luomasta elintasosta. Täälläkin alkuhankaluuksien jälkeen venäläiset matkailijat nähtiin jonkinlaisina onnen haltijoina. Tulevaisuutta kohensivat kylpyläinvestoinnit. Viereen rakentuivat hotellit ja avarat, kielitaitoa tarjoavat myymälät ja moninaiset muut palvelut. Venäläisten naapuruus nähtiin jo kansallisena rikkautena. Hallinto siinä tunnelmassa pääsi kehittymään pullukaksi. Niin vahva oli usko tulevaisuuteen, että suomalaistenkin suuryritysten tekemät suurmokat voitiin antaa anteeksi. Ei edes tarkkaan tiedetty, miten suuria pääoma-arvojen menetyksiä ikään kuin unohdettiin . Kieltäydyttiin lisäksi uskomasta, että joukko paperikoneita joudutaan tuotteen menekin puuttuessa ajamaan alas. Kuka arvasi matkapuhelitekniikan hakevan aivan uusia kehityssuuntia? Kaikesta kuitenkin selvittiin kunhan otettiin vain ronskisti velkaa. Kun nyt seisomme kuntavaaliemme edessä ja olemme käytöksessämme ottaneet kunnon...

Kiina

Tavallisen kadunpolkijan tiedot Kiinasta ovat ihan liian hatarat. Aasialaiset silmät eivät vielä kohdista ajatusta oikeaan paikkaan. Kansoja on suuressa maanosassa monta: kiinalaiset, etelä-korelaiset, japanilaiset, taiwanilaiset ja sitten vielä pohjois-korealaiset. Kaikkien silmänluomet poikeavat Euroopassa totutusta. Jo kauppakumpppanuus kuitenkin edellyttää, että maakohtaisia tilastoja tulisi edes kohtuullisesti tietää. Entä se korkea sivistystaso, jota suomalaisilla väitetään olevan? Kyllä mahtavan, nopeasti kasvavan suurvallan olisi saatava sille kuuluva paikkansa kansakuntien vertailussa. Elämisen taso ei vielä ole keskiarvoisesti Pohjolan luokkaa, eikä EU:n. Maan suuri maaseutu-pinta-ala laskee arvioita laajalti. Kasvava väkiluku,joka nyt nyt on yli 1,4 miljardia, pysyy jatkuvasti kovassa vauhdissa. Kiina on jo ohittanut mm. USA:n lihasta saatavan keskimäärän. Tiedot ovat National Geographic-julkaisusta no 2, joka vastaaa niiden oikeudesta. Myös kaupungistuminen on ripeää. K...